sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Wheels of Fire

Manowar

Since the dawn of time
I've rolled across the earth
Spinning in the dust

Long before your birth
Eatin' tar and gasoline
Every light I see is green
Open pipes, my machine's
triple-plated chrome

Spirit of the wheel
Wheels of fire burn the night
Ride across the sky
Wheels of fire burning bright
We live to ride

Motors running
Now you're gonna learn
Waiting on the line
Make your tires burn
Fast, faster, faster, faster
Speeding always kills
Nothing else takes us to
get these thrills

Spirit of the wheel
Wheels of fire burn the night
Ride across the sky
Wheels of fire burning bright
We live to ride

Blood and thunder on the road
My heart is pounding
My blood is nitroglycerin
I'm fire
Burning, burning,
burning, burning
Ready to explode
Don't want nothing
left of me to scrape
off the road

Spirit of the wheel
Wheels of fire burn the night
Ride across the sky
Wheels of fire burning bright

We live to ride

Clouds of smoke
Tires screaming
Fire in my hair
Blown into a thousand pieces
Scattered everywhere
Fast, burn, burning, faster
Wanna take a ride
Spirit of the wheel
Wheels of fires ride

Spirit of the wheel
Wheels of fire burn the night
Ride across the sky
Wheels of fire burning bright
We live to ride

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Ymmärrätkö sä edes hävetä?!

Pasilan rautatieaseman analoginen kello osoitti viisareillaan kellon ajaksi 12:30. Aurinko lämmitti aina kun se pilvien välistä pääsi porottamaan mutta valitettavan kova itätuuli pyrki kaikin keinon pilaamaan auringon meille suomaa iloa. Entinen julkisuuden henkilö haisi pahalle olemalla spurgu ja läheiset kadut olivat täynnä ihmisiä, jotka meidän silmissämme olivat pukeutuneet hieman erikoisesti eli stadimaisesti. Olimme perillä.

Helsingin yhteyshenkilö ei varsinaisesti ollut myöhässä - annettakoon hänen tietämättömyytensä pohjoisten poikien nopeudesta anteeksi - mutta stadilaiseen tapaan hänelle piti vielä erikseen ilmoittaa, että nyt voit saapua paikalle, me olemme täällä jo odottelemassa. Ja niin me odotimme..

Ikuisuudelta tuntuneen odottellun jälkeen edessämme seisoi mies, jonka edesottamukset Guitar Hero -pelisarjan rintamalla ovat luokattomat. Tämän lisäksi mies on tunnettu siitä ettei hän osaa skeitata, ajaa yksipyöräisellä, lentää eikä hän ole edes astronautti. Joten en uskalla kuvitella, miltä hänestä tuntui olla meidän seurassamme. Meidän ja 1.3L Toyota Corollan.

Tämä elämä on yksisuuntainen tie, jolla välipysäkkejä ei ole nimeksikään. Niinpä matkan oli pakkoa jatkua oli seura sitten mieluisaa tai ei. Missio oli vielä kesken. Kuskin missio. Missio elämästä. Missio kuolemasta. Tai kuten hän itse asian totesi: "pitäs saada uudet verhot". Tämän jälkeen Toyota, 75 hevosvoiman turvin, jotka jakautuivat pelottavan taisesti molemmille eturenkaille, lensi pihlajanmarjoista humaltuneen tilhen lailla kohti Helsingin ydinkeskustaa.

Pohjoisen karuilta seuduilta kotoisin oleva kuski ei ilmeisesti ollut koskaan aikasemmin käynyt punaisella paholaisellaan parkkitalossa. Mutta jos parkkikiekon puuttumista ( "mikä vitun parkkikiekko" -kuski), väärään suuntaan ajamista ("nuo nuolet kertoo, ettei tähän suuntaan saa ajaa. Se on ns. kiertosuunta.." -stadinmies) ja parkkitalosta poistumista peruuttamalla ( "sun pitää nyt peruutaa pois, kun täältä tulee noita autoja vastaan" -minä) lasketa, ei se ensimmäiseksi kerraksi mennyt kovinkaan huonosti. Päinvastoin. Uskon, että ainakin ihminen turvakameran takana oli iloinen.

Jatkuu...ko?

torstai 9. lokakuuta 2008

Nehän nauraa mulle!

Aamulla talo heräsi eloon normaalien arkirutiinien merkeissä. Oli
mahtava seurata isäntäperheen lasten touhuilua aamiaspöydässä.
Aamiaspöydässä on syytä harrastaa muutakin kuin pelkästään
aamiaisen nauttimista. Siinä suunnitellaan ja spekuloidaan tulevaa
päivää, hymyillään ja nauretaan, käsketään ja komennetaan sekä
askarrellaan lauantaimakkaralla. Se oli kaunista :) Kaunis hetki.

Aamiaisen ja muun häsläyksen jälkeen oli aika jatkaa matkaa kohti
pääkaupunkia, Helsinkiä. Monella kuvitteellisella tunnilla myöhästynyt
lähtö oli erinomainen syy ajaa ylinopeutta. Pieni aamuruuhka kuitenki
verotti matkankäyntiä JKL - Tampere välillä, joten syystäkin
kuskina toiminut mieshenkilö meinasi hermostua.

Apua tähän tilanteeseen toi Tampereen jälkeen alkava moottoritie,
joka ei tuntenut minkäänlaisia rajoja. Aina Helsinkiin asti vievä tie
oli unelma ajaa. Lain tarjoama 120km/h ei luonnollisestikaan ollut
riiittävä, mutta positiivisenapuolena voidaan todeta, että korkean
rajoituksen takia emme rikkoneet lakia niin paljoa. En usko, että
näiden kosmistennopeuksien julkistaminen toisi kenellekään suurta
nautintoa, ja tokkopa kuski itsekään on aikuisten oikeasti ylpeä siitä,
että on ajanut kovaa ja korkealta.

Enivei, pian olimme sellaisessa paikassa, minkä voi korkeintaan
bongata A-luokan Hollywoodfilmistä. Nimittäin saavuimme KEHÄ
Ykköselle. Miettikääpä sitä. Vielä ei ollut huolta tullimaksuista ja/tai
ruuhkamaksusta, joita kuumeisesti pähkäillään pääkaupunkiseudulle.
Henkilökohtaisena mielipiteenä voin sanoa, että toivottavasti
ruuhkamaksut saadaan joskus toteutettua ja näin vähennettyä
Oulusta asti Helsingin keskustaan "luu ulkona" -cruisailemaan
tulleita autoja.

Siinä me joka tapauksessa olimme. Suut auki ja kuola valui. Jos joku
olisi joskus sanonut, että vielä joskus te pojat tulette ajamaan autoa
Kehä Ykkösellä, olisimme nauraneet tälle henkilölle päin naamaa.
Mutta kuten olen aikaisemminkin blogiteksteissäni tuonut ilmi:
kaikki on mahdollista jos oikein haluaa. Jos haluaa ajaa autoa Kehä
Ykkösellä, niin sitten on tehtävä tarvittavat uhraukset sen eteen.
Elämässä on vain ja ainoastaa kyse siitä, mitä sinä haluat. Ja nyt me
olimme siellä, missä me halusimme olla. If you can dream it, you can
do it!

Jatkuu...

maanantai 6. lokakuuta 2008

Road Trip # 2

No ni! Jengi on varmaan jo kuumeisesti miettinyt, että tässäkö tämä nyt sitten oli? Tähänkö kaikki loppu? Noh, ei todellakaan niin. Siihen mihin yksi asia loppuu, siitä toinen alkaa. Eli pääsin taas tien päälle. Tällä kertaa matkaaminen tapahtui tutussa ja turvallisessa Suomen maassa.

Matkaa en taittanut tälläkään kertaa yksin vaan seurassa oli mies monen huonon vitsin takana. Tämä todellinen pimeiden kuljetusten erikoismies haluaa pysyä nimettömänä mutta kerrottakoon sen verran, että vapaa-ajalla tämä mies harrastaa veneilyä, sellon soittoa sekä alkomaholia.

Autona toimi tällä kertaa Toyotan überluotettavan Corolla -sarjan lippulaiva: 1.3L Toyota Corolla, korkeaviritteisellä bensiinimoottorilla varustettu turbosportti kolmella polkimella ja viidellä vaihteella sekä lisävarusteena ostettu oikealle ja vasemmalla kääntyvä ohjauspyörä. Vm -90 olevan auton matkamittaristo kertoi autolla olevan takanaan n. 130 000 ajokilometriä, joten pelkoa auton mahdollisesta epäluotettavuudesta ei ollut syytä tuntea.

Matka alkoi perjantai iltapäivänä n. klo 1700 aina niin harmaasta Oulusta. Hiirosen Neste tarjosi menovettä alkutaipaleelle ja Kaakkurin Citymarket muunlaisia nesteitä tulevia iltoja varten. Illan hämärtyessä auto oli siis täynnä ruokaa, huumoria(huonoa), seikkailumieltä ja... kallista vapaa-aikaa.

Ensimmäisen määränpään, Jyväskylän, saavuttaminen oli huonosti suunnitellun reissun haastavin kohta - luonnollisesti. Kilpajuoksu aikaa ja pimeää vastaan oli armotonta ja kuskin pakonomainen tarve ohittaa vaarallisesti, vaarallisissa tilanteissa, vaaroista piittamaatta oli arvatenkin vaarallista. Suomen oma Bermudan kolmio eli Konginkangas oli koitua kohtaloksemme haamuohituskaistoineen ja valtavien paperirekkojen takia.

Vaikka muutama poliisiauto sattui vastaan Oulu - Jyväskylä välillä, ei jatkuva ylinopeuden ylläpitäminen tuottanut ongelmia onnelliselle ensimäisen auton omistajalle. Valitettavasti raskaan kaasujalan mukana harvoin tulee loistavaa suuntavaistoa. Niinpä Jyväskylän yhteyshenkilön löytäminen oli vaatia yhden ihmisen hengen. Onneksi meillä oli maapähkinävoita.

Omakotitalomaisessa yösijassa jouduimme jakamaan yhteisen pedin nimettömänä pysyvän mieshenkilön kanssa. Syy nimettömänä pysymiseen lienee miehen yölliset toilailut, joista me molemmat olemme edelleen hieman hämillämme. Kuitenkin minun asiallinen kehoitukseni "pysyppä vaan siellä omalla puolellasi" oli riittävä eikä voimakeinoja/pippurisuihketta tarvinnut käyttää.

Jatkuu..

perjantai 15. elokuuta 2008

pics # 2










Paljon toivottuja kuvia. Muutama onnistunut kuva majoituspaikoista, jotka kieltamatta hakevat vertaistaan. Joukkomajotukset kicks ass. Varsinkin jos sekaan mahtuu kuorsaaja, unissakavelija /-puhuja ja jo edellisissa teksteissa mainittu massamurhaaja :)

Olkaa hyva ja muistakaa: Show Must Go On.








































lauantai 9. elokuuta 2008

once we were heroes

Aye, mika siella on meininki?!? Everybody say: JEIIIJJEEEEEEAHH! Put your hands in the air... *stage dive*

Jaaei, noh, mennaanpa sitten vahan syvemmalle asioihin. Laittakaa tama biisi taustalle soimaan, luomaan tunnelmaa. Minusta David Cook sanoo sen parhaiten kun han sanoo: This is the time of my life. Omistettu kaikille teille ikaan ja sukupuoleen katsomatta.

Olen ollut matkalla jo jonkin aikaa. Olen tavannut ihmisia lahes kaikkialta maailmasta. Venajalta en ole tavannut ketaan enka Virosta enka Kuusta. Kuitenkin, monta ihmiskohtaloa on tullut vastaan ja voinen nyt jakaa muutaman ajatuksen teidan kanssa, kun kerrankin saan nauttia teidan lahes taydesta huomiosta :)


Tama ei varmaan tule yllatyksena kenellekaan mutta ne ongelmat, joiden kanssa moni meista painii joka paiva, ne ovat elamaa. Ilman niita ei tulisi tunnetta elamasta ja ilman tunnetta ihminen on kuollut. Ja samojen murheiden kanssa taalla painii kaikki. Olipa kyse sitten perjantaipullosta tai mahdollisista tulevaisuuden suunnitelmista. Minusta on ainakin ollut huojentavaa kuulla, etta ihmiset kaikkialla maailmassa miettivat naita asioita eika se ole kenellekaan helppoa. Pitaisi aina vaan muistaa, etta taman kuuluukin olla vaikeaa. Ei kukaan ole sanonut sen olevan helppoa? Korjatkaa jos olen vaarassa.

Kiitos meidan isovanhempien ja vanhempien ahkeran tyonteon, meille on luotu nyt maailma, joka ei tunne rajoja. Se tarjoaa meille mahdollisuuden kokea niin paljon enemman mutta samalla se tuo meille lisaa vastuuta. Vaikka me voidaan menna ja kokea, meilla on myos yhteiskunta pyoritettavana. Yhteiskunta, jonka toimivuus suo meille mahdollisuuden virheisiin. Ei unohdeta sita. Kuten spiderman I elokuva sen totesi: "with great power comes great responsibility".

Tiedan, etta tama on vain yksi nakokulma lahestya asiaa, ja etta en ole ollut viela edes kovin kauaa maailman laidalla. Mutta koska meilla on mahdollisuus, jota ei ole aina ollut olemassa, niin suosittelen lampimasti kaikille, joille se on mahdollista ja myos teille, jotka epailette onko se enaa mahdollista. Menkaa ja kokekaa. Enka puhu pelkastaan matkustamisesta. Menkaa ja ottakaa riskeja. Kohdatkaa vastoinkaymisia. Loppujen lopuksi, ne ovat parasta mita tama elama voi tarjota, koska ilman niita.. ?


Kukin tyylillaan ja mista kukin hyvanolonsa saa. Nama ovat vain minun ajatuksia ja meilla jokaisella on oikeus omiin ajatuksiin - ainakin viimeksi oli kun asian tarkistin. Kunpa vain osaisin pukea taman fiiliksen paremmin sanoiksi, niin voisin kertoa teille vaikka mita. Mutta valitettavasti en niin osaa tehda. Voin vain todeta: JEIIIJJEEEEEEAHH! On helvetin hyva meininki!


Seikkailussa vietetty aika = elama.



Blogiterveiset lahtee kaikille teille, jotka talle sivulle eksytte. Kiitos.

tiistai 5. elokuuta 2008

Burger King vs Wendy's

Luulin, etta olen rohkea. Uskoin oikeasti, etta minusta olisi siihen. Jumalauta, sehan on vain pikaruokaa, ajattelin. Mutta TU TANA KELE se oli pahaa!

Otetaan Burger King ensin. Selva voittaja naista kahdesta. Ainoastaan siksi, etta hampurilainen oli omalla laillaan sopo. Mukavan pyorea, aivan kuin mainoksesta suoraan. BK kassaneiti oli Maoritaustainen, mika takaa sen, etta palvelu on yleensa toykeaa eika Eurooppalainen parjaa englannilla. Onnistuin kuitenkin tilaamaan itselleni juustohampurilaisen ja juoman. Olisin mielellani tilannut aterian mutta sana "meal" tai "combo" ei ilmeisesti ollut neidin sanavarastossa, joten tyydyin pelkkaan juustohamppariin. En kadu.

Noin kolme tuntia taman session jalkeen, kun pahaolo alkoi vihdoin kadota, olin melko varma, etta olin juuri syonyt paskaa juuston kera. Tajusin jo paikan paalla, etta tama pihvi on tehty melko helvetin monesta lehmasta ja ties mista muista elaimista. Teollisuusjatetta. Se oli jotakin niin hirveaa, etta en halua enaa muistella sita. Hyvin traumaattinen kokemus. Alkaa menko koskaan, ikina Burger Kingiin.

Wendy's tulee hyva kakkosena. Intilaiselta myyjalta onnistuin tilaamaan klassisen burgeraterian. Sen nimi oli Classic. Nelionmuotoinen hampurilainen oli huvittava tapaus, koska se oli nelionmuotoinen. Hampurilainen ei onneksi maistunut millekaan, mika oli hyva. Se oli kuiva ja mielestani siita uupui taysin taytteet. Ranskalaiset olivat niin hirveeta tuubaa, etta ne jaivat syomatta.

Oikeastaan molemmat olivat yhta huonoja paikkoja mutta maailmassa, jossa ulkonako merkitsee niin paljon, julistan Burger Kingin voittajaksi, ja ajanhengen mukaisesti, toivon konkurssia molemmille yrityksille.

En, en ole uskaltanut kayda makkarin aamiaisella. En ma sentaan hullu ole. Johonkin se raja on vedettava ja ma vedan sen tahan. Kaupalliset roskaruokaketjut on nyt kasitelty :)

sunnuntai 3. elokuuta 2008

table for one

Olinpa kerrankin oikeassa paikkaa ns. oikeaan aikaan. Tontzan pihvibaari tarjoaa meille Suomalaisille pihviruokia edulliseen hintaan. Ruokalistan uumenista loytyy jokaiselle jotakin. Kovakin pihvin ystava loytaa varmasti omansa Tonin keittiosta.

Tarjolla oli ainakin 20 vaihtoehtoa nauttia pihvi. Lisaksi ruokalistalta loytyi pari salaattiannosta laitapuolen kulkijoille ja jokunen kalaruokakin oli eksynyt listalle. Miehekkaasti tilasin itselleni mediumpihvin, uuniperunan ja pakolliset vihannekset tietenkin. Juomaksi punaviinia, talon sellaista. Toimi.

Ruoka oli hyvaa mutta itse tilanne oli viela koomisempi. En ollut ainoa miespuolinen henkilo ko. ravintolassa, vaan ilmeisesti jokin biologinen kello oli johdattanut monta muutakin yksinaistakulkijaa nauttimaan miehekasta pihviruokaa. Taustalla pauhaava "my heart is broken and I wanna die" -musiikki oli omiaan luomaan entista melankolisemman tunnelman.

Kun siella nautin ruokaani ja siemailin viiniani, tunsin olevani kotona. Hymy nousi kasvoille enka saanut sita pois kasvoilta koko iltana. Kerrassaan mainio kokemus.

Asiasta toiseen. Backpackerina sita tapaa jos minkalaisia ihmisia. Yleensa aivan mukavia ihmisia. En ole viela kohdannut ketaan oikeasti epamielyttavaa ihmista mutta epailyttavia kylla.

Noin 170cm pitka ja painoa about 90kg, josta varsinaista lihasta ei kovin montaa prosenttia. Hielle haiseva, huonosti englantia taitava ja erasta tunnettua terroristijohtajaa muistuttava ulkoinenolemus saattaa tana paivana herattaa epailyksia. Jos tammoinen kaveri, n. 37-vuotias, makaa vain sangyssa ihaillen koulutodituksiaan (vilaukselta nain, etta ne liittyivat jonkinsortin asekoulutukseen) ja oisin nauraa itsekseen sangyssa, pimeassa, ilman syyta, niin jopa mina alan epailla kaverin toimia.

Noh, ihmisia on monenlaisia, ajattelin niin kauan, kunnen huomasin, etta kaveri pitaa veista tyynyn alla. Komia oli veitsi, semmoisia ei ihan joka supermarketista saakaan, voin kertoa. Jostakin kumman syysta, Heikki varmasti osaa kertoa miksi, tama kaveri varastoi veitsensa jaakaapin pakastelokeroon aina valilla. Yleensa silloin, kun han poistui huoneesta ilmeisesti tarpeilleen.

Oisen naurun seasta on hyva valilla herata syomaan. Ei muuta kuin valot paalle huoneeseen, etta kaikki muutkin varmasti heraa. Sen jalkeen aletaan nauttia Colaa ja vaaleeta leipaa - peilin edessa pullistelen ja valilla lapsien itsea naamaan ja vatsaan. Ei unohdeta piereskelya. Kylla. Ihmisia on monenlaisia.

Kaveri ei ole enaa kuvioissa. Joku ilta se oli vain haipynyt huoneesta. Yolla hostellinvartija tuli kysymaan, etta onko tata miesta nakynyt. Han kun ei ollut palauttanut huoneen avainta. Miehen lakana ja patja menivat roskiin, koska ne haisivat aivan SAATANAN pahalta.

Muistakaa kayda suihkussa.

tiistai 29. heinäkuuta 2008

IMAX - megascreen session

Olipa se iso. Valkokangas oli iso. Valtava.

Yonkeijo tuli tarkastettua alkuperaisesta suunnitelmasta poiketen Sky Cineman Megascreen salissa, joka kykenee nayttamaan elokuvia Imax-tekniikalla varustettuna. Tama oli ensimmaisen IMAX-elokuva koskaan ja voin suositella tata kokemusta kaikille pikku leffafriikeille. Vasta kun on nahnyt elokuvan IMAX-tekniikalla, voi sanoa nahneensa elokuvan :P

Imax-kohtaukset olivat vaikuttavia. En osaa edes kuvailla niita. Koko valkokangas oli kaytossa niissa ja johtuen valkokankaan koosta, sita paasi todella sukeltamaan elokuvan sisalle, koska ei nahnyt mitaan muuta kuin elokuvaa. Ilmeisesti lahes 44 kaiutinta pitivat huolen aanentoiston riittavasta laadusta.

Itse elokuvalle antaisin 4/5 tai 8/10. Olihan se hyva mutta se ei ollut supersankari-elokuva? Se oli paljon enemman, vai mita mielta te olette? Kaydaanpa avointa keskustelua tassa ja nyt.

Leffahenkiset blogiterveiset menevat toiselle leffafriikille. Joko Jouni olet nahnyt ko. patkan? Ja hyvaa nimipaivaa Ollille!

lauantai 26. heinäkuuta 2008

we barely made it

Ōtautahi eli Christchurch on n. 360 000 asukkaan kaupunki itapuolella etelasaarta. Aivan tyynenmerenrannalla. Kaupungilla kaveltaessa varmasti suurimmalla osalla tulee mieleen Englanti. Arkkitehtuuri taalla muistuttaa vahvasti Emmerdalea ja Sydamen asialla tv-sarjoja - ainakin paikoin.

Elossa ollaan siis, mika sinansa on pieni ihme. Kolme viikkoa tien paalla ro
mu mazdalla, joka imi bensaa lahes 10l/100km, kuskina.. ohrom... Ei nyt millaan pahalla naisfaneja kohtaa mutta tama nainen ei tiennyt autoilusta kylla juuri mitaan. En yleista tata asiaa. Maailmassa on varmasti muutama nainen, jotka saattavat ehka olla parempia kuskeja kuin mina mutta tama ei ollut yksi niista. Ei jaanyt yhteen kertaan se, etta piti huomauttaa kuskia etta nyt olisi syyta kaantaa rattia, olemme mutkassa ja minulla ei ole basejumpkamat mukana, joten tuo rotko voi koitua kohtaloksi. Saati tarttua rattiin kesken moottoritieajon ja valttaa rekan alle ajaminen. Kylla, sanoisin etta tuo koko kolme viikkoa oli todellista extremematkailua, 24/7. But I made it..

Kun Mazda saatiin vihdoin takaisin talliin ja sain omat tavarani turvallisesti sailoon X-basen tiloihin, tarisin onnesta. Hyva etten itkeny. Olin elossa. Mieleen palaut
ui elavasti viime vuoden Qstock ja Intion keltainen vesitorni. Matti, sa olit siella. Nain sut siina videolla, muistatko? "We barely made it" Tama oli vastaanvanlainen hetki. Kun on todella ylittanyt itsensa ;)

Tea Net -kahvila tarjoaa aamunerikoisena kolme tuntia nettiaikaa ja kupin kuumaa juotavaa. Tammoisena sadepaivana se ei ole ollenkaan huono tarjous. Harmittaa vaan, kun nama sankarit eivat taalla tieda mitaan siita, kuinka lammittaa huoneisto. Aina saa palella. Pipo kuulokkeiden paalla naputtelen taalla menemaan ja korvissa paukkuu talla hetkella niin meneva hevibiisi, etten kehtaa aanen sanoa sen nimea.

Dark Knight.
Imdb nayttaa talla hetkella 9.5/10 ja aanestajia on ollut reilu 100 000. Uujee. Se on ilme
isesti meidan kaikkien seuraava missio. Olen koittanut etsia taalta tarpeeksi isoa elokuvateatteria, jossa voisin nauttia batmanin hyvalla kuvanlaadulla ja toimivalla aanentoistolla. Valitettavasti tassa kaupungissa ei taida semmoista olla. Pitaa viela tehda lisaa tutkimustyota asian hyvaksi mutta se voi olla, etta joudun matkustamaan muualle Batmanin perassa. Mika ei ole ollenkaan noloa, eihan.

Aucklandin Sky Cineman ykkosteatteri houkuttelee mm. alkoholitarjonnallaan ja nojatuolisohvilla. Tama 50e elokuvakokemus pitaisi sisallaan myos ruokatarjonnan, jonka laadusta tai suuruudesta minulla ei ole viela valittaa tietoa teille asti. Pidan matkustamista takaisin Aucklandiin talla hetkella ensimmaisena vaihtoehtona. Muutenkin minulla on tarkeita tavaroita siella sailossa - voisi olla hyva aika paasta eroon naista kolmen viikon haivenista :)

Kuvissa esiintyy tamanhetkinen majoitukseni. X-base hostellit ovat tunnettuja siita, etta ne ovat aina keskella kaupunkia, lahella kaikkea. X-basen tunnistaa myos kohtuullisen kalliista hinnoista, yleisesta likaisuudesta ja yleensa sen asukkaat kayttavat paljon huumeita. Sijainnin puolesta se on kuitenki yliveto muihin verrattuna ja tarjolla on ilmainen lukollinen sailytys matkatavaroille.

Kun tulette Christchurchiin seuraten minun jalanjalkia, muistakaa bookata CC x-basesta huone nro. 311. Paras huone, mika taalla on tarjolla. Rauhallisella paikkaa. Sain nauttia sen suomasta yollisesta rauhallisuudesta pari yota. Nykyinen punkkani loytyy talon ensimmaisesta kerroksesta, juurikin maailman vilkkaiman yokerhon ylapuolelta. Discojumputuksen turvin en ole hyva nukkumaan, joten unenpaasta saa kiinni yleensa siina neljan aikohin aamuyosta.

Tulipa taas sekavanoloinen teksti mutta jospa siita jotain irti saisitte. Olen muuten paattynyt laittaa itseni taas likoon. Kylla, juurikin teidan takia olen valmis ylittamaan rajoja. Intialainen ruoka on hyvaa. Sita taalla saa paljon. Mutta teidan viihdyttamiseksi olen valmis kokeilemaan jotakin paljon eksoottisempaa. Siispa. Kun saan tassa vahan viela kerattya rohkeutta aijon suunnistaa niinkin eksoottisiin ruokapaikkoihin kuin "Wendy's, Burger King ja McDonaldsin aamiainen". Nama meille Suomalaisille tunnemattomat, ruokakulttuurin alamaailmaa edustavat ketjut, ovat olleet piilossa liian kauan. Joten laitan raporttia heti tulemaan, kun koen olevani tarpeeksi rohkea ja onnistun huonolla kielitaidollani tilaamaan itselleni hampurilaisen, ranskalaiset ja juoman.

Blogiterveiset lahtee miehelle vuoden 2008 Youtubevideon takana. "Kello on kolme kolmekymmentaviisi" tai jotakin sinnepain. Jos tama mies osaisi olla yhta uskollinen naisilleen kuin han on Ventolleen, niin kaikki olisi mahdollista. Ei hoonpaalta puhuva lappalainen Vantaalta ja mita muuta. Eikohan nailla tuntomerkeilla terveiset loyda perille :)


















perjantai 18. heinäkuuta 2008

the rock

Vetta sataa. Se siita auringosta. Jamahdin tanne Kaikouraan viela ainakin toiseksi yoksi. Ei se mitaan. Taalla on kiva hostelli - tulisija tuossa vieressa lammittaa sen verta, etta koitan kirjoittaa jotain taman paivan tapahtumista. Netti ei ole ilmainen, joten pitaa olla nopea.

Aamulla ei ollut fiilista oikein millekaan, kun aurinko oli mennyt piiloon. Suuntasin kuitenkin nenani kohti luolia, jotka pitivat sisallaan mm. hammaskeijun kodin, 20 miljoonaa vuotta vanhan merisiilin fossiilin ja sen semmosta. Luola oli ihan kiva. Opastettu kierros verotti minua n. 5e. Pakko myontaa, etta luolasanasto ei ole ihan vahvempia puoliani, joten aika paljon jai ymmartamatta siita, mita Sean Connery sanoi. Sama se sille, silla se opas kuulosta aivan Seanilta ja sita oli kiva kuunnella.

Kierroksen jalkeen kysyin oppaalta, josko taalla olisi mahdollista tehda jotain kivaa ihan ilmaiseksi. Noh, Seani oli hyva tyyppi ja kertoi minulle vesiputouksesta, joka sijaitsee pikkuisen matkaa yleisen hylkeiden-bongaus-paikan takana. Sinne sita sitten mentiin. Pysahdyin ihmettelemaan hylkeita useamman kerran matkan aikana. Niita oli kymmenittain tuossa tyynenmerenrannalla, ellei satoja.
Olin jo lahtemassa pois, koska arvelin ettei yksi vesiputous ole enaa mitaan tammoisen jalkeen. Hyvaa materiaalia tuli hylkeista, vaikka aurinko ei ollut auttamassa valotuksen kanssa. Jatkoin matkaa viela kauemmas ja vastaan tuli pieni polku, aivan kuten Sean minulle kertoi. Offroad I went ja n. 10 min kavelyn jalkeen eteeni avautui kohtuullisen mukavan nakoinen paikka. Vesiputous... ja arviolta n. 20 pienta hylkeen alkua nauttimassa paivasta! Otin teille kuvan paikasta ihan noin niinku todisteeksi.
Viihdyin putouksen aarella varmaan tunnin nauttien pikkukavereiden uimaesityksesta. Hyppyja, voltteja ja vedenalaisia kiemuroita. Paljon tasta tallentui videokameran kovalevylle, joten joskus tekin voitte paasta nauttimaan tasta taiteesta.
Reissun jalkeen piipahdin paikalliseen supermarkettiin ostamaan jotain ruoantapasta. Kokkasin kivan aterian itelleni taalla hostellin tiloissa ja jengi luonnollisesti piti minua ihan Jumalana, koska osasin laittaa ruokaa :)

Pimeys on jo laskeutunut Kaikouran paalle vaikka kello ei ole viela kovin paljoa. Seuraavaksi vuorossa elokuvan katselua. Leffasta ei ole viela tietoa.

Blogiterveiset lahtee Haparandan kovimmalle tytsylle, joka on varmaan jo asettunut taloksi uudessa paikassa, Ansku? :)

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

marching with penguins

Tyynivaltameri. Mistahan lie nimi juontaa juurensa silla tama meri ei ole tyynta nahnytkaan. Vetta on satanut useampana paivana, joten on ollut ehka vahemman kivaa aikaa. Olo on ollut kuin suomessa olisi. Tanaan olen kuitenkin saanut jalleen nauttia auringonpaisteesta koko paivan, joten nyt jaksaa paivittaa blogiakin, vaikkakin kommenteista paatellen taidatte olla lomalla :) Millanen keli siella on?

Itapuoli tasta saaresta ei ole ollut niin vaikuttava kuin mita lansipuoli oli. Auringon puute lienee yksi syy siihen. Vuoret ovat kauempana talla puolen. Tamanpaivaisesta auringon paisteesta johtuen, itapuoli naytti jo kohtuullisen hyvalta. Vaikka vuoria ei taustalla olekaan, ainakaan niin paljon kuin lansipuolella, valtavan isot pyoreat maet tekevat maisemesta juurikin Keski-maan kaltaisen. Mihin tahansa katsoo, voi aivan hyvin kuvitella olevansa Konnussa.

Jokunen paiva sitten, en tarkallaan muista kuinka monta paivaa, olin kyttamaassa Yellow eyed pingviineja. Aika monta niita vastaan tuli ja muutamat hassut eleet onnistuin tallentamaan kameralle. Sinisten pingviinien kanssa tein sitten jotain aivan uskomatonta. Pimealla rannalla pingviinien kanssa hengailu hakee vertaistaan kokemusta. Loppua kohti seurani ei ilmeisesti ollut kovin haluttua (paattelin taman melun tasosta) mutta se pieni hetki, jonka me kavelimme yhdessa, oli yksi hienoimmista hetkista koskaan. Ei voinut kuin hymyilla. Kannattaa kokeilla.

Pingviinien bongaaminen on helppoa taalla jos siita viitsii maksaa. Rahalla taalla saa kaikkea. Mutta jos nakee vahan vaivaa ja kysyy paikallisilta neuvoja, niin lahes kaiken voi tehda ilman turhaa rahastusta. Minulle vinkit pingviinien bongaamiseen kertoi Agra, eraan hostellin omistaja Oamarussa. Swaggers oli hostellin nimi ja suosittelen sita ehdottomasti kaikille, jotka suunnitelevat matkaa ko. paikkaan. Fish n' Chips annos irtosi samaisesta kylasta hintaan 1.50e. Hyvin suosittu kalaruoka, kannattaa kokeilla.

Talla hetkella olen Kaikourassa. Mukava pikku kaupunki ja malli esimerkki siita, etta taalla ei voi tehda oikeastaan mitaan ilman rahaa. Paikan vetonaula ovat valaat, joiden bongaamiseen pitaisi hypata laivalle tai lentokoneeseen. Tasta ilosta saisi maksaa vahintaan 75e... joten taidan tyytya hylkeiden bongailuun. Tanaan yksi tuli vastaan valtatiella. Jompikumpi meista oli pahasti hukassa :)

Joko te ootta varanneet liput Batmanin ensi-iltaan?

Mikko, olit maksanu velkasi! Kiitoksia siita ja terveisia tulevaisuudesta.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

elama on still-kuvia


QUEENSTOWN. My friends, Queenstown... Biletyksen mekka. Yoelama hakee vertaistaan paikkaa. Tama on semmoinen kyla, etta jos joskus voitan lotosta kohtuullisen suuren summan rahaa, niin tuon teidat tanne. Taalla kaikki on mahdollista, jopa mahdoton! Tarjolla on vaikka minkalaista aktiviteettia.

Otetaan sitten semmoinen n. kolmen viikon reissu tanne. Ei tartte pakata liikaa kampetta mukaan, vuokrataan toppa-asut. Kaikille samanlaiset, niin tunnistetaan toisemme ja naytetaan tarpeeksi turisteilta. Paikalliseen laskettelukeskukseen voidaan ottaa helikopterikuljetus. Helikopterilla paasee muutenkin kaikkialle katevasti, koska kaikki on lahella Queenstownia: mm. Milford Sound, Mount Cook ja Franz Josef voidaan valloittaa lentokoneella tai helikopterilla. Scienic Flight, uknow. Asutaan jarvenrannalla hienossa hotellisessa ja nautitaan aamiainen jossakin kivassa pikkukahvilassa. Paivisin sitten lasketellaan tai tehdaan jotain muuta extremea, kukin tyylillaan. Iltaisin syodaan hyvin paikallisissa ravintoloissa, maistellaan viineja ja ollaan hyvassa sykkeessa.

Paikallinen levykauppa muuten yllatti positiivisesti musiikkitarjonnallaan. Sielta loytyi semmoisia helmia kuin HIM ja Nightwish, ja molemmilta oli viela tarjolla useampi albumi. Mukaan tarttui toisen yhtyeen latty, joten tasta lahtien ei kuunnella autossa enaa hiphoppia, kele tana.

Mutta mutta.. paljon on tullut kyselya paikallisesta ruokakulttuurista. Te pikku kulinaristit siella kotisohvilla olette jo varmasti ihmetelleet pitkaan, etta enko syo taalla mitaan. No totta helvetissa ma olen tutustunut paikalliseen ruokatarjontaan ja seuraava teksti onkin kirjoitettu juuri teille.

Unohtakaa makkarit, heset, burger kingit ja muut sellaset kaupallisesti roskaruokaketjut. Uuden-Seelannin burgerikulttuuri on uskomattoman hyvaa tavaraa. Viidella eurolla saa niin ison burgerin, etta nalka lahtee varmasti - ja jos ei ole nalka, niin sitten lahtee taju. Wellingtonissa nauttimani burgeri oli paras koskaan ikina. Burgerfuel niminen organisaatio tarjosi minulle jo kerran mainittuun viiden euron hintaan kanahampurilaisen, joka sisalsi perinteisten mausteiden lisaksi mm. avokadoa, dijon sinappia (!) ja kahta erilaista kastiketta, joita en tahan hataan muista. Sampyla oli jostain taysin mystisesta viljasta valmistettu tekele, mutta istui ainakin minun makuuni mainiosti. Perinteisten ranskalaisten tilalla oli paikallinen bataatti, joka oli niinkuin bataatti mutta vihertava. Eli se ei siis ollut bataatti, ah..

Fergburger on nimi, joka kannattaa myos pitaa mielessa, kun matkustatte tanne asti hampurilaisten perassa. Tropicburger, joka sisaltaa oikeasta lehmasta valmistetun pihvin lisaksi paikallista salaattia, ananasta ja muuta, mita burger nyt yleensa sisaltaa, on kokeilemisen arvoinen paketti. Samaan hengenvetoon voinen sanoa, etta Subwaysta saa jalanmittaisen subin kunnioitettavaan neljan euron hintaan. Muistaakseni siella Pohjoisessa, Sub kiskoo kohtuu hyvaa hintaa jo kuuden tuuman patongeista.

Pitsoista taalla ei tiedeta mitaan, vaikka pitsaa on tarjolla.

Paskapuheet sikseen, ruokakulttuuri on taalla hyvin samanlaista kuin mita se on englannissa ja usassa. Aamiaisella on aina tarjolla paahtoleipaa, joka nautitaan voin, erilaisten hillojen ja maapahkinavoin kera. Teeta juodaan paljon, tai ainakin mina juon, koska se on paljon halvempaa kuin kahvi. Munakokkelia, erilaisia aamiasmuroja ja pekonia.

Kylla, lammasta saa myos helposti.

Intialainen, Thai, Meksikolainen, Kiinalainen, Japanilainen jne jne.. You name it, naita ruokapaikkoja on joka nurkassa ja niissa henkilokohtaisesti tapaan nauttia paivalliseni. Ne on edullisia. Vai luulitteko, etta mina lounastan ja paivallistan aina jossakin kalliissa ravintolassa, joka ehka voisi tarjota jotakin erilaisempaa. Ikava tuottaa pettymys mutta joskus paivallinen kostuu pelkasta pastasta ja parista tomaatista. Tarkein energianlahde on varmasti maapahkinavoi ja paahtoleipa :)

Blogiterveisit lahtee miehelle, jonka elama on useiden still-kuvien sarja. Mies, jonka kunnianhimoa ja paattavaisyytta ei voi kuin ihailla. Salaa. Yksin. Kevyesti kaikkien aikojen coolein tyyppi ja yksinkertaisesti saatanan kova jatka! Jacques, this is for you, mate.




perjantai 11. heinäkuuta 2008

Haglofs

MILFORD SOUND. Terveisia viidakosta kaikille tasapuolisesti. Juurikin noin pari tuntia sitten seison aika lailla tassa kohtaa. Ihan samanlainen keli ei sattunut minun kohdalle. Vetta sataa kiitettavasti koko ajan, joten Haglofs on joutunut kovalle koetukselle mutta on suoriutunut tehtavastaan kiitettavan hyvin. Vesisateesta johtuen en saanut vietya kameraa kuvan osoittamalle paikalla. Muutama rapsy kuitenkin tarttui mukaan kamerapuhelimen turvin, joten jonkinlaisia todisteita loytyy, etta olen oikeasti ollut tuolla/taalla :) Tama paikka on yksi Uuden-Seelannin kaunneimmista paikoista. Tanne ei aina paasekaan, koska tiet ovat hyvin usein suljettuina huonon kelin vuoksi. Silti, tama ei ole mitaan Doubthful Soundin rinnalla, jonne mikaan tie ei vie. Sinne pitaa joko patikoida jalan, purjehtia tai kayttaa omaisuus lentokoneeseen. Sen valloittamisen jatan myohemmaksi ja haluan ehdottomasti jonku teista mukaan siihen reissuun.

Kai tama on sita nykyaikaa, kun keskelta viidakkoa voi loytaa aivan toimivan internetyhteyden. Tama ei ihan kuuminta hottia ole ja modeemiyhteys on, kuten ehka muistatte, todella hidas. Uusia kuvia en sen vuoksi voi juuri nyt ladata. Myohemmin sitten.

Te meista, jotka joskus ehka onnistutte menemaan naimisiin - eli todennakoisesti kaikki muut paitsi mina - miettikaapa semmoista haamatkaideaa kuin reppumatka ympari Uuren-Seelannin. Vai milta tama kuulostaa: vuokraatte auton, suosittelen nelivetoa, niin mikaan pikkutie ei jaa valloittamatta, varaatte aikaa n. kuukauden, paivisin cruisailua pitkin NZ maantieta nahtavyyksia katellen. Valilla voi pysahtya johonkin somaan pikkukahvilaan jossakin todella syrjassa. Nauttia paikallisia erikoisuuksia ja ihmetella luontoa. Illan tullen pysahtya johonkin motelliin, hostelliin, jossa on mahdollisuus kokkailla hyvaa ruokaa. Paikallisesta supermarketista vahan tarvikkeita ja ruoka on valmista. Sen voi hyvalla tuurilla nauttia samalla, kun katsotte kuinka aurinko laskee Tasmanian mereen. Sen jalkeen voitte kapertya saman peiton alle ja lammittaa toinen toistanne, koska yot taalla ovat tosi kylmia - myos kesalla. Tai vastaavasi yon voi viettaa merenrannalla tahtitaivasta ihaillen. Linnunrata nakyy taalla todella upeasti ja etelan vastineet Northen Lightseille ovat luonnollisesti Southern Lights. Niiden ihmettely viidakkomajan katolta hakee vertaistaan kokemusta. Moni kaupunki/paikkakunta on useamman paivan ihmettelyn aihe, sita ei sovi unohtaa. Eika tama maksa juuri mitaan. 5000e parjaa varmasti. Miettikaa, ei tarvitse heti paattaa.

Auton vuokraaminen on kohtuullisen edullista. Meilla on tama Mazda economic 1.5L, joka syo bensaa n. 12L/100km. Sen hinnaksi tulee paivassa taydella vakuutuksella, omavastuu on pyorea nolla, n. 16e. Eli mina maksan talla hetkella tuosta autosta paivassa n. 8e. Ei paha. Oikeastaan bensa on ainoa asia, joka aiheuttaa liikaa kustannuksia.

Viime paivina on tullut paljon ajoa. Pikavisiitti Queenstownissa oli sen verran vaikuttava, etta sinne pitaa palata viela taman vkolopun jalkeen muutamaksi paivaksi. Te Anau, jossa viihdyin jonkin aikaa maatilalla lehmien, lampaiden, hevosten ja ponien seurassa, oli hieno paikka. En tieda, johtuko se paikallisesta oluesta... Aah, Wanaka meinasi unohtua. Kerrassaan mahtava pikku jarvikaupunki. Snoukkaajien paratiisi. Siella oli kaikki snoukkaajat, jotka pitaa itseaan snoukkaajana, joten minun ole poistuttava paikkakunnalta ensimmaisen yon jalkeen. Ja tama yo menee sitten oikeassa sademetsassa. Ei nyt aivan bambumajassa mutta melkein.

Tuossa kun aikaisemmin ihmettelin sademetsan erikoisuuksia ja kirjoittelin postikorttia sadepisaroiden suloisessa sinfoniassa, koti-ikava paasi yllattamaan kovaa ja korkealta. Asiaa ei varmaan helpottanut se, etta kirjoittelin korttia kellepa muulekaan kuin aitille. Joten, tamankertaiset blogiterveiset menevat kiistatta maailman parhaimmalle aitille. Aiti, en ole muuttamassa Amerikoihin taman naisen kanssa. Ei tartte semmoisia murehtia. Me vaan matkustetaan yhdessa, jaetaan matkakustannukset, ja paikkakunnalle saapuessamme viihdytaan aika paljon omissa jutuissa :)

tiistai 8. heinäkuuta 2008

akkihoppu meets franz josef

Kerkesin jo ihmetella, onko Olli ollenkaan online mutta tulihan se kaveri esiin sielta! Hyva niin. Ajomatkat sujuvat kohtuu hyvin. Valilla on hiljaista ja valilla on vahan enemman hiljaista mutta kohtuu hyvin tullaan toimeen. Mitaan suurempia erimielisyyksia ei ole ollut, mutta onneksi tama matka ei jatku ikuisuuteen asti.

Vasemmanpuolenliikenteesta en osaa hirveesti sanoa, koska mina en omista ajo-oikeutta taalla, Anssi. Mutta kyydissa pelottaa olla. Jenkit eivat kylla tieda mitaan taloudellisesta-ajamisesta, joten paljon ylimaaraisia dollareita palaa turhaan kaasutteluun. Lopo on jonkinverran edullisempaa taalla, kuin mita se oli suomessa lahtiessani. Reilu euron litra.

Kuten kuvasta nakyy, tanaan kavin ihmettelemassa Glacieria vai miten se kirjoitetaan Joku nokkela voisi kertoa suomenkielisen vastineen sille, kun en tahan hataan sita keksi. Suomen kieli meinaa unohtua valilla, kuten ehka olette jo huomanneet. Valilla tuntuu ettei osaa puhua mitaan kielta. Ruotsin puhuminen on todella vaikeaa taalla. Englanti meinaa vakisin sekoittua siihen. Minahan tunnetusti puhun taysin sujuvaa ruotsia - ainakin humalassa.

Aurinko on paistanut jo nelja paivaa putkeen ja naama kukkii basalioomista. Ihosyopa on kova sana taalla. En muista kuinka monella prosentilla on onni omistaa se, mutta se oli iso luku. Kuitenkin, auringossa kelpaa paistatella sen 15 minuuttia, jonka jalkeen sen huomaa kuinka iho alkaa karventya. Aurinkovoiteelle on kayttoa.

Talla hetkella olen muistaakseni Franz Josefin Glacier -nimisessa kylassa. Kahden risteyksen kyla on hyvin vaikuttava ilmestys johtuen suureksi osaksi tuosta jaatikosta, joka kuvassa esiintyy. Oikeastaan taalla ei mitaan muuta olekaan. Koko kylan toiminta perustuu taman valtavan jaatikon viehatysvoimaan.

Noh, sehan piti tietenkin menna ihmettelemaan tata suurta jaatikkoa - ja olihan se ihan kiva. Mutta paljon jannempaa oli taas vaihteeksi poiketa opastetultareitilta ja menna sinne, minne ei ole salittua menna ominpain. Adrenaliini virtasi ja pelotti ehka vahan, kun etsin itselle tarpeeksi korkeaa paikkaa, jotta saisin otettua onnistuneen kuvan jaatikosta. Kadet taristen kuvan ottaminen ei ole niin helppoa mutta muutama hyva rapsy tarttu mukaan. Ne eivat ole viela siina kunnossa, etta voisin jakaa ne teidan kansanne.

Huomenna on edessa pitka ajomatka paikkaan, jonka nimea en muista... A good traveller is the one who does not know where he is going to, and a perfect traveller does not know where he came from. Siinapa syy huonoon muistiini.

Kovin vahan on tullut tekstiviesteja puhelimeen. Etteko muka halua korttia maailman laidalta? Muutama kuitenkin. Jos joku on missannut taman mahdollisuuden, niin osoitetietoja voi edelleen laittaa numeroon: +64 21 0299 5915.


fedit:

Jamppa, viesti tuli perille.

Toimiiko nuo linkit teilla? Laitanko maa ihan turhaan niita.

Wanakassa.

Ompa siina hienoja ihmisia koko kuva taynna.

maanantai 7. heinäkuuta 2008

tha beach


WESPORT. Ei ole nyt nettiaikaa hirveesti, kun maksaa jalleen omaisuuden olla netissa, joten kirjoittelen joskus myohemmin taman tekstin loppuun. Olen Wesportissa nyt. 6000 asukkaan kaupunki ei ole liikennevaloilla pilattu. STOP-merkkeja on sensijaan paljon.

Kavin tanaan vaeltelemassa Tasman Nationalparkissa, ja pakkohan se oli tietty menna offroad. Loysin mukavan n. 50 metria pitkan hiekkarannan. Oli kohtuullisen hieno fiilis olla siella tyhjalla rannalla palmujen kanssa Tasmanian meren rannalla. Kuvia ei siita loydy mutta videopatkaa aidon fiilistelyn kera on tarjolla sitten joskus :)

Aika loppuu... teksti jatkuu myohemmin.

Jarmo, sano Sakelle terveisia. Mulla on Akkihopunpaita mukana, tulee nakyvyytta silleki.
HOKATIKA. Pikkukaupunki tamankin. Aivan Tasmanian meren rannalla. Juuri muutama tunti sitten aurinko laski horisotin taakse, nain sen tuosta vasemmalla sijaitsevasta ikkunasta. Sama aurinko nousee siella juuri par'aikaa.
Paivemmalla olin nauttimassa kuumaa kaakaota paikallisessa kahvilassa. Toisella puolella meri valloitti loputtomuudellaan ja toisella jylhat alpit paistattelivat paivaa. Ei hassumpi paikka kahvilalle.
Tasta tuli taas ikavanoloinen teksti mutta jotain kuitenkin. Blogiterveiset lahtee miehelle isolla Koolla - eli KYTTA! Mies joka tunnetaan mm. aliarvostettuna lisensiaattina, salarakkaana ja pelottavan kovasta ojentajaposesta. Parasta varmistaja penkkipunneruksena ja omistaa kiistatta maailman huonoimman viinapaan. Sanoja riittas talle Kuusamon Batmanille vaikka kuinka paljon, mutta aikaa ei ole tarpeeksi. Sa tiedat, etta ma rakastan sua. Just sillai :)


Hey, kiitti kommenteista. Voi kele kun keksis, miten niihin ois nappara vastailla jotain fiksua.

Kova vaite Heikilta, menit ehka liian pitkalle :) Ei oo hobitteja nakyny ja ruoka on turavallista syoda. Rock on.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

south.

NELSON. Tama maan auringoisin kaupunki pitaa sisallaan n. 60 000 asukasta ja kaupungin ymparilla kiertaa kohtuullisen vaikuttava vuorijono lumihuippuineen. Aurinko on paistanut ensimmaista kertaa reissun aikana koko paivan.

Uusi-seelanti on reppumatkaajien luvattu maa. Tassakin kohtuullisen pienessa kaupungissa on Backpackereille tarjolla majotusta lahes joka kadunkulmassa. Ei ole vaikeaa loytaa majotusta, mutta harvassa on hyvat paikat. Muutamia esitteita on olemassa, joista voi luntata minkalaista tarjontaa kukin hostelli tarjoaa. Talla hetkella suosituimpia ovat ne, joissa on lammitys. Tai edes jonkinlainen lamminvesipullo tarjolla. Taalla on meinaa talvi. Katoin tuossa Suomen lampotilalukuja, niin ei aivan hirveesti kylla kateeksi kay. Taalla on talla hetkella suurinpiirtein samanlaisia lukuja. Lisaksi taalla on myos palmupuita. Miten te parjaatte siella kylmassa kesassa? :(

Olkaa kuitenkin tyytyvasia siihen lammitykseen, mita teille tarjotaan mukavissa pikku kodeissanne. Tana aamuna, kun silmat sulivat ja sain ne auki, olisin mielellani herannyt jossain muualla kuin Nelsonissa. Viela pitaisi menna enemman kohti etelaa. Eika naissa taloissa ole lammitysta. Lupaukseni siita, etta en asepalveluksen jalkeen enaa palele - ei pitanyt.

Tanaan kavin paikallisissa viinitarhoissa maistelemassa viineja. Uusi-seelantilaiset viinit eivat maistu kylla miltaan minun makuuni, joka on tunnetusti hyvin vaativa, mutta ostin kuitenkin yhden pullon pahan paivan varalle. Viinitarhan tarjontaan kuului myos kohtuullisen edullinen lounas, joka nautittiin luonnollisesti viinitarhan oman viinin kera. Soin lammasta ja se oli kiistatta paras lammasateria minka olen koskaan nauttinut.

Kiitoksia kaikille kommenteista. Koitan vastailla niihin jossakin valissa, niissa nakyy olevan joitakin kysymyksia. Mutta kun en koskaan muista, mita kukin sattu kysymaan, joten saatte odottaa vastauksia jonkin aikaa. Kommentteja on kiva lukea, ne kylla piristaa paivaa, joten alkaapa unohtako kertoilla, miten teille menee jne.

Blogiterveiset lahtee ruotsinsiskolle Tukholmaan. Ymmarran nyt paremmin, milta sinusta on tuntunut lahtea sinne - ja ehka myos milta siella tuntuu olla :) http://www.youtube.com/watch?v=cTxUEEDvROQ!

perjantai 4. heinäkuuta 2008

pics



Muutama kuva. Tuo, missa nakyy paljon taloja, on Wellingtonista. Ja pari muuta on jostain Taupon ja Wellingtonin valimaastosta.

Jo varmasti kulttimaineen saavuttaneet blogiterveiset menevat tallakin kertaa pohjoiseen. Ihminen, joka ansaitsee kaikki suomenkieliset ylistamisen sanat. Mies, jolla on sydan paikallaan ja aina aikaa ystavilleen. Mies, ystava, kaveri, veli joka aidosti valittaa ihmisista ymparillaan. Anssi, sa olet harvinainen tapaus talla planeetalla - ja on ilo ja kunnia saada tuntea sut. En malta odottaa, koska seuraavan kerran nauretaan yhdessa elaman yksinkertaisuudelle! Siihen asti: Kia Ora.

torstai 3. heinäkuuta 2008

saabbi bongattu x11

Laittakaapa postiosotteita tulemaan tuohon minun Vodafoneliittymaan, niin voin heitella teita postikorteilla tai ehka jopa kirjeilla.

Niin joo, olen Wellingtonissa, joka on uuden-seelannin vastine Suomen Helsingille. Paakaupunki. Kohtuullisen metkannakoinen mesta. Hostelli on pirun hieno ja edullinen. Cambridge, kannattaa koittaa bookata ittensa sinne jos sattuu Wellingtoniin. Kolme metria korkeat huoneet puukattoineen tekevat vaikutuksen jokaiseen meista.

Autona meilla toimii muuten 1.5L Mazda familia, vai mika se oli.

Pitaa koittaa tanaan laittaa jokunen kuva. Tama netissa hengailu ei ole ilmaista, niin en viitti hirveesti ruveta kuvia lataileen tanne.

Tana viikonloppuna Wellington rajahtaa. Huomenna eli lauantaina pelaa Uuden-Seelannin ylpeys, All Blacks. Kyseessa on Rugbyjoukkue, maajoukkue. Taman takia kaikki paikalliset hostellit ovat nostaneet hintansa kattoon, joten on pirun kallista majottua minnekaan. Uuden-Seelannin jalkapallojoukkue on muuten nimeltaan All Whites. Luonnolisesti.

maanantai 30. kesäkuuta 2008

so long, goodbye, farewell

No niin te viherpiiperot, auringonpalvojat ja puolijumalat. On tullut aika jattaa Auckland taakse ja suunnata kohti pienempia kaupunkeja ja kylia. Huomenna alkaa vahintaan kolme viikkoa kestava "road trip". Saapa naha kestaako kunto. En ole viela varma, minkalaisella autolla ollaan lahdossa matkaan mutta ainakaan se ei ole Saab. Taalla ei taida edes olla ko. automerkkia - fiksua porukkaa? Seuraan liittyy USAsta kotoisin oleva neito. En tieda, oletteko koskaan kuullut semmoisesta kaupungista kuin New York. Han on sielta kotoisin. Joten USA meets Finland tai jotain. Mielenkiintoista nahda, mita tasta tulee. Tuleeko mitaan.

Tarkoituksena on mahdollisimman nopeaa suunnata kohti etelaa. Skipataan pohjoinen lahes kokonaan, koska etelassa ovat vuoret ja meri eli maisemat. Pari kolme paivaa on varattu matkalle Aucklandista Wellingtoniin. Kolmessa viikossa pitaa kuitenkin ehtia vahintaan Christchurchiin asti, koska auto pitaa luovuttaa siella pois.

Fiilis on mahtava. Jannittaa aivan pirusti. Paljon enemman kuin Suomesta lahto. Naista tulee varmaan elamani rankimmat kolmea viikkoa mutta ehka samalla myos antoisimmat. Ei ole mitaan tietoa, milla lailla matkanvarrella on tarjolla internetin tarjoavia hostelleja, joten blogin paivittamisesta en voi luvata mitaan. Ainakaan ilmaista nettia ei ole enaa tarjolla. Tamakin ilmainen netti on ollut kaytossa vain arkisin 0900 - 1700.

Pidetaan blogiterveiset edelleen pohjoisessaosaa Suomea. Tamankertaiset terveiset lahtevat kohti Kuusamoa mutta jatkavat siita edelleen matkaa aina Sallaan asti. Sielta on kotoisin pallon mukavin ihminen, joten nti. "no totta helvetissa sun pitaa tehda niin", alapa irvistele siella. Kaikki on ok, kiitos kysymasta :)

sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

how does a Finnish guy hits a girl - in a bar - in New Zealand

Tuossa on nakyma taman hetkisen hostellin etuovelta. Oli melko vaikeaa saada tuo kuva tahan, kun tassa koneessa sattuu olemaan Linux -kayttojarjestelma. Kuitenkin, vanhana norttina sain kuin sainkin kuvan siihen. Tehkaapa perassa.

Tanaan on maanantai. Aurinko paistaa ja lampotila on siedettava. Keskiverto Kiwi (= uusi-seelantilainen) kayttaa tahan aikaan vuodesta shortseja ja t-paitaa. Naisilla kohtuullisen lyhyet minihameet ovat kovassa huudossa. Toppatakkeja en ole tavannut kuin turisteilla. Henkilokohtaisesti pidan pitkia housuja ja pitkahiaista ja/tai kuoritakkia. Siten tarkenee kohtuullisesti, joten ei taalla mikaan helle ole.

Viikonloppuna kavin paikallisessa elokuvateatterissa tarkastamassa uuden Hulk -elokuvan. Skycity Cineman elokuvasali nro. 8 oli kohtuullisen pieni. Formia 1 kokoinen. Siniset penkit, joiden kadensijat sai nostettua ylos jos halusi esimerkiksi maaten katsoa elokuvaa, olivat ainoa ero suomalaiseen elokuvateatteriin. Taman lisaksi elokuvalippu ei ollut paikkalippu, vaan jokainen sai menna istumaan mihin halusi tai ehti. Istuin takimmaisessa rivissa keskella. Olin ainoa silla rivilla. Aanentoisto ei tehnyt taikojaan sinne asti tai sitten se oli vain kehnoa.

Itse elokuva, HULK, oli aivan hyva. Edellinen Hulk tuli tarkastettua aikoinaan Helsingin tennispalatsissa, joten se on aika lailla perinne katsoa Hulk -elokuvat jossain muualla kuin Oulussa.

Sitten asiaan. Kavin baarissa. Omistin kupongin, joka soi minulle edun kahteen bisseen yhden hinnalla. Suomalainen ei tammoisia etuja jata kayttamatta.

Taalla on ihmeellinen tapa pitaa aina ovet ulos asti auki, vaikka ulkona ei ole lammin! Tamakin baari oli jaakylma eika jaakylman oluen nauttiminen aivan hirveasti auttanut asiaa. Kuitenkin, nautin siina kahta oluttani hyvaan tahtiin ja ihmettelin, miten voikin olla nain huonoa musiikkia. Kun olin kummonnut olueni perisuomalaiseen tahtiin, totesin baarimikolle, ettei naissa oluissa taida olla yhtaan alkoholia, joten laitappas minulle jotain perus Kiwibissea.. Big mistake.

Noin kolmella eurolla olisin saanut tuopillisen tata "Tui" -olutta mutta kolmella ja puolella eurolla sain sita 1140ml, joten ei ole vaikea arvata kumman vaihtoehdon valitsin. Se oli melkoista tavaraa ja poisti kylla kaikki antisosiaalisuuden merkit jopa minusta. Seuraavassa pari vinkkia, mita ei kannata sanoa aloittaakseen keskustelun vastakkaisen sukupuolen kanssa baarissa - Uudessa Seelannissa - joten kynat ja vihkot esiin, Matti ;)

"Hey, girls, where are you from? Im from Finland!" Ei toimi. Kukaan ei tieda missa Suomi sijaitsee ja ketaan ei kiinnosta.

"Hey, do you know why we have hot water during labor?" Mjoo, tama on viela huonompi vaihtoehto kuin edellinen.

Olin hyvissa ajoin nukkumassa huoneessani. Yksin.

Tamankertaiset blogiterveiset menevat niin kauas kuin mahdollista. Uusi tulokas tassa maailmassa ansaitsee tervehdyksen sanat kuin myos tuoreet vanhemmat. Aina Kolarin peralle asti, Emma, tervetuloa! :)

edit: jos haluaa soittaa tai laittaa tekstiviestia, niin kokeilkaapa sita numeroon: +64 210 299 59 15. Tekstiviesteihin en vastaa.

torstai 26. kesäkuuta 2008

May you live every day of your life



No niin, taalla taas. Siella varmaan innokkaimmat kotitravellaajat, sohvaperunat tai mita ikina olettekin, kieli pitkalla odottaa meikalaisen seuraavaa tekstia. Ei se haittaa, kylla minakin odotan omia tekstejani. Naita on mukava kirjoitella, varsinkin nyt, kun olen jumittunut tanne Aucklandiin. Viisi yota pitaa viela jahia taalla suur-kaupungissa vai mika tama on.

Eilen kavin Aucklandin ylpeydessa, Sky towerissa. Tama n. 230m korkea torni on omiaan siirtamaan radioaaltoja edestakaisin. Todellisuudessa kyseessa on turistikohde, jonka avulla saadaan lisaa rahaa maahan. Huipulle matkustaminen maksoi n. 10e ja nakymat olivat kylla vaikuttavat. Koitan laittaa kuvia tanne ehka jo tana iltana. Tarjolla oli myos mahdollisuus hypata alas tornista, mika varmasti kuulostaa houkuttelevalta mutta ilmeisesti siina olisi tullut joku naru mukaan, joka olisi pysayttanyt koko matkan kesken lystin, joten en tuhlannut rahojani puolikkaaseen hyppyyn.

Tarkoitus on paasta pois tasta turistirysasta. Auckland on massaturismin ghetto. Joka puolelta tyrkytetaan jos minkalaista elamysmatkaa: "Kiwi experience - tee se sita ja tata sen ja sen kanssa". Hieno homma mutta haluaisin vain paasta kiertaan tata maata jollakin lailla. Se ei ihan viela onnistu, kun pitaa odottaa etta rahat siirtyy sielta tanne. Siina kestaa 3 - 5 paivaa, joten olen jumissa taalla.

Parasta tahan mennessa ovat olleet aamiaiset. Neo Expresso on paras paikka aamiaiselle taalla. Kirjoittakaapa nimi ylos jos joskus satutte paikan paalle. Queenstreetilla sijaitseva pikku kahvila hammastyttaa likaisilla astioillaan ja hyvinkin alaikaisella henkilokunnalla. Varsinkin nyt talvella, kun aamut ovat viileat, aamiasen nauttiminen ulkona on todellista extremematkailua. Mutta lammin tee, muutama paahtoleipa ja paivan lehti saa paivan kuin paivan kayntiin.

Heikki: kylla taalla on kuumia naisia. Jatka ei kestais.
Anssi: ei auta naille saksalaisille puhua tulitikuista, kun ne eivat edes tieda, missa Suomi sijaitsee.

Katotaanpa jos saisin illan paalle niita kuvia tanne. Hei.


edit: laitoin pari kuvaa. Jaakolle lahinna selvennykseksi ettei taalla mitaan bambumajoja ole, viidakkomajoilta nuo minusta nayttaa :)


keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Jet Lag

Olipa se melkoinen matka. Lentokoneessa istuminen ei tuottanut ongelmia. Lontoosta alkaen Boeing 747 tarjoamat mukavuudet olivat kohtuulliset. Omasta henk. koht. litteasta naytosta oli mahdollista tarkastaa uusimmat elokuvat, kuunnella musiikkia, katsoa dokkareita, seurata lennon etenemista tai ihmetella Uutta-Seelantia. Ruokaa oli tarjolla koko ajan kuin myos juomia.

Vasymys painaa viela. Toinen paiva menossa Aucklandissa. Olen majottuneena 6 hengen huoneessa, jossa on talla hetkella minun lisaksi 3 saksalaista. Miettikaapa sita. Onneksi eivat ole sentaan samaa porukkaa.

Talla hetkella olen kymmenkerroksisen rakennuksen ylimmassa kerroksessa. Ikkunasta nakyy vielakin korkeampi rakennuksia. Tama on iso kaupunki, jopa minulle, joka olen pienen ikani asunu Oulussa. En ole kerennyt viela kuvaamaan mitaan. Vasyttaa niin pirusti koko ajan ja oikeastaan sain tana aamuna vasta ensimmaisen kerran kunnolla syodakseni. Taman viikon jos pysyy hengissa, niin tarkoitus on jattaa Auckland taakse ja suunnata jonnekin pienempaan kaupunkiin tai kylaan.

Willijuttu, muuten, lampotila on jotakuinkin sama kuin mita se oli Suomessa sielta lahtiessani. Mutta, taalla ei juurikaan ole otsonikerrosta. Joten kun aurinko innostuu paistamaan, se polttaa ihon kylla satavarmasti. Onneksi on suojavoiteita jonkinverran mukana.

Kello on vahan yli kymmenen aamulla. Suomessa taitaa olla yo. Nyt sataa muuten vetta. Aattelin suunnata tasta pankkiin ja ryostaa sen... tai siis avata pankkitilin. Jos ei onnistu niin lahen kylla kampille Ouluun mesettaan.

Ensimmaset blogiterveiset menee itseoikeutetusti miehelle kaiken takana. Simo, Fly to a dream =)

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Strenght & Honour

Niin siinä sitten kävi, että laskuri pamahti nollaan ja lentokoneen renkaat irtosivat maasta. Aivan viimeisinä hetkinä tunnelmat olivat varsin sekavat. Mielialat vaihtelivat aina kauhunsekaisesta pelosta yltiömäiseen innostukseen. En suosittele kenellekään. Ei ollut mukavaa.

Tears of joy, tears of love and tears of eternal friendship. Kaikkia näitä kyyneleitä ollaan vuodatettu viime päivinä vähän enemmän kuin normi arkipäivänä. Saatto sinne sekaan mahtua myös muutama surun kyynel. Oli miten oli, on ollu kunnia vuodattaa kyyneleet teidän kanssa. Ei voi kuin itkeä ilosta, kun tietää että ympärillä on noin hienoja ihmisiä. Ihmisiä, jotka välittää.

Now you're ready - sanoo paketin kylki. Sisältä paljastuu maailman kovimmasta teräksestä valmistettu monitoimityökalu. Leatherman. Ja mikä teksti löytyy itse työkalusta: "What we do in life... Echoes in eternity!" No jumalauta, näihän se on! Sanottomaksi vetää ja veti myös sillä hetkellä kun lahjan sain. Kiitokset tästä upeasta lahjasta kaikille. Toivoisin, että voisitte tulla kaikki mukaan ja koettas tämä seikkailu yhdessä. Ehkä ensi kerralla?

Seuraava tekstin pätkä pitäisi ilmestyä paikan päältä. Aletaan sitten pistään hommaa pakettiin. Tässä vaiheessa voisin sanoa, että muistakaa kirjoitella kommentteja, lähetelkää sähköpostia ja kertokaa kuulumisia. (olli.autio84 (at) gmail.com). Tiedän, että ulosantini ei ole maailmanluokkaa, joten sitä ei tarvitse kommentoida. Kyllä te tästä nyt jollakin lailla selvän saatte. Tana.