Manowar
Since the dawn of time
I've rolled across the earth
Spinning in the dust
Long before your birth
Eatin' tar and gasoline
Every light I see is green
Open pipes, my machine's
triple-plated chrome
Spirit of the wheel
Wheels of fire burn the night
Ride across the sky
Wheels of fire burning bright
We live to ride
Motors running
Now you're gonna learn
Waiting on the line
Make your tires burn
Fast, faster, faster, faster
Speeding always kills
Nothing else takes us to
get these thrills
Spirit of the wheel
Wheels of fire burn the night
Ride across the sky
Wheels of fire burning bright
We live to ride
Blood and thunder on the road
My heart is pounding
My blood is nitroglycerin
I'm fire
Burning, burning,
burning, burning
Ready to explode
Don't want nothing
left of me to scrape
off the road
Spirit of the wheel
Wheels of fire burn the night
Ride across the sky
Wheels of fire burning bright
We live to ride
Clouds of smoke
Tires screaming
Fire in my hair
Blown into a thousand pieces
Scattered everywhere
Fast, burn, burning, faster
Wanna take a ride
Spirit of the wheel
Wheels of fires ride
Spirit of the wheel
Wheels of fire burn the night
Ride across the sky
Wheels of fire burning bright
We live to ride
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Ymmärrätkö sä edes hävetä?!
Pasilan rautatieaseman analoginen kello osoitti viisareillaan kellon ajaksi 12:30. Aurinko lämmitti aina kun se pilvien välistä pääsi porottamaan mutta valitettavan kova itätuuli pyrki kaikin keinon pilaamaan auringon meille suomaa iloa. Entinen julkisuuden henkilö haisi pahalle olemalla spurgu ja läheiset kadut olivat täynnä ihmisiä, jotka meidän silmissämme olivat pukeutuneet hieman erikoisesti eli stadimaisesti. Olimme perillä.
Helsingin yhteyshenkilö ei varsinaisesti ollut myöhässä - annettakoon hänen tietämättömyytensä pohjoisten poikien nopeudesta anteeksi - mutta stadilaiseen tapaan hänelle piti vielä erikseen ilmoittaa, että nyt voit saapua paikalle, me olemme täällä jo odottelemassa. Ja niin me odotimme..
Ikuisuudelta tuntuneen odottellun jälkeen edessämme seisoi mies, jonka edesottamukset Guitar Hero -pelisarjan rintamalla ovat luokattomat. Tämän lisäksi mies on tunnettu siitä ettei hän osaa skeitata, ajaa yksipyöräisellä, lentää eikä hän ole edes astronautti. Joten en uskalla kuvitella, miltä hänestä tuntui olla meidän seurassamme. Meidän ja 1.3L Toyota Corollan.
Tämä elämä on yksisuuntainen tie, jolla välipysäkkejä ei ole nimeksikään. Niinpä matkan oli pakkoa jatkua oli seura sitten mieluisaa tai ei. Missio oli vielä kesken. Kuskin missio. Missio elämästä. Missio kuolemasta. Tai kuten hän itse asian totesi: "pitäs saada uudet verhot". Tämän jälkeen Toyota, 75 hevosvoiman turvin, jotka jakautuivat pelottavan taisesti molemmille eturenkaille, lensi pihlajanmarjoista humaltuneen tilhen lailla kohti Helsingin ydinkeskustaa.
Pohjoisen karuilta seuduilta kotoisin oleva kuski ei ilmeisesti ollut koskaan aikasemmin käynyt punaisella paholaisellaan parkkitalossa. Mutta jos parkkikiekon puuttumista ( "mikä vitun parkkikiekko" -kuski), väärään suuntaan ajamista ("nuo nuolet kertoo, ettei tähän suuntaan saa ajaa. Se on ns. kiertosuunta.." -stadinmies) ja parkkitalosta poistumista peruuttamalla ( "sun pitää nyt peruutaa pois, kun täältä tulee noita autoja vastaan" -minä) lasketa, ei se ensimmäiseksi kerraksi mennyt kovinkaan huonosti. Päinvastoin. Uskon, että ainakin ihminen turvakameran takana oli iloinen.
Jatkuu...ko?
Helsingin yhteyshenkilö ei varsinaisesti ollut myöhässä - annettakoon hänen tietämättömyytensä pohjoisten poikien nopeudesta anteeksi - mutta stadilaiseen tapaan hänelle piti vielä erikseen ilmoittaa, että nyt voit saapua paikalle, me olemme täällä jo odottelemassa. Ja niin me odotimme..
Ikuisuudelta tuntuneen odottellun jälkeen edessämme seisoi mies, jonka edesottamukset Guitar Hero -pelisarjan rintamalla ovat luokattomat. Tämän lisäksi mies on tunnettu siitä ettei hän osaa skeitata, ajaa yksipyöräisellä, lentää eikä hän ole edes astronautti. Joten en uskalla kuvitella, miltä hänestä tuntui olla meidän seurassamme. Meidän ja 1.3L Toyota Corollan.
Tämä elämä on yksisuuntainen tie, jolla välipysäkkejä ei ole nimeksikään. Niinpä matkan oli pakkoa jatkua oli seura sitten mieluisaa tai ei. Missio oli vielä kesken. Kuskin missio. Missio elämästä. Missio kuolemasta. Tai kuten hän itse asian totesi: "pitäs saada uudet verhot". Tämän jälkeen Toyota, 75 hevosvoiman turvin, jotka jakautuivat pelottavan taisesti molemmille eturenkaille, lensi pihlajanmarjoista humaltuneen tilhen lailla kohti Helsingin ydinkeskustaa.
Pohjoisen karuilta seuduilta kotoisin oleva kuski ei ilmeisesti ollut koskaan aikasemmin käynyt punaisella paholaisellaan parkkitalossa. Mutta jos parkkikiekon puuttumista ( "mikä vitun parkkikiekko" -kuski), väärään suuntaan ajamista ("nuo nuolet kertoo, ettei tähän suuntaan saa ajaa. Se on ns. kiertosuunta.." -stadinmies) ja parkkitalosta poistumista peruuttamalla ( "sun pitää nyt peruutaa pois, kun täältä tulee noita autoja vastaan" -minä) lasketa, ei se ensimmäiseksi kerraksi mennyt kovinkaan huonosti. Päinvastoin. Uskon, että ainakin ihminen turvakameran takana oli iloinen.
Jatkuu...ko?
torstai 9. lokakuuta 2008
Nehän nauraa mulle!
Aamulla talo heräsi eloon normaalien arkirutiinien merkeissä. Oli
mahtava seurata isäntäperheen lasten touhuilua aamiaspöydässä.
Aamiaspöydässä on syytä harrastaa muutakin kuin pelkästään
aamiaisen nauttimista. Siinä suunnitellaan ja spekuloidaan tulevaa
päivää, hymyillään ja nauretaan, käsketään ja komennetaan sekä
askarrellaan lauantaimakkaralla. Se oli kaunista :) Kaunis hetki.
Aamiaisen ja muun häsläyksen jälkeen oli aika jatkaa matkaa kohti
pääkaupunkia, Helsinkiä. Monella kuvitteellisella tunnilla myöhästynyt
lähtö oli erinomainen syy ajaa ylinopeutta. Pieni aamuruuhka kuitenki
verotti matkankäyntiä JKL - Tampere välillä, joten syystäkin
kuskina toiminut mieshenkilö meinasi hermostua.
Apua tähän tilanteeseen toi Tampereen jälkeen alkava moottoritie,
joka ei tuntenut minkäänlaisia rajoja. Aina Helsinkiin asti vievä tie
oli unelma ajaa. Lain tarjoama 120km/h ei luonnollisestikaan ollut
riiittävä, mutta positiivisenapuolena voidaan todeta, että korkean
rajoituksen takia emme rikkoneet lakia niin paljoa. En usko, että
näiden kosmistennopeuksien julkistaminen toisi kenellekään suurta
nautintoa, ja tokkopa kuski itsekään on aikuisten oikeasti ylpeä siitä,
että on ajanut kovaa ja korkealta.
Enivei, pian olimme sellaisessa paikassa, minkä voi korkeintaan
bongata A-luokan Hollywoodfilmistä. Nimittäin saavuimme KEHÄ
Ykköselle. Miettikääpä sitä. Vielä ei ollut huolta tullimaksuista ja/tai
ruuhkamaksusta, joita kuumeisesti pähkäillään pääkaupunkiseudulle.
Henkilökohtaisena mielipiteenä voin sanoa, että toivottavasti
ruuhkamaksut saadaan joskus toteutettua ja näin vähennettyä
Oulusta asti Helsingin keskustaan "luu ulkona" -cruisailemaan
tulleita autoja.
Siinä me joka tapauksessa olimme. Suut auki ja kuola valui. Jos joku
olisi joskus sanonut, että vielä joskus te pojat tulette ajamaan autoa
Kehä Ykkösellä, olisimme nauraneet tälle henkilölle päin naamaa.
Mutta kuten olen aikaisemminkin blogiteksteissäni tuonut ilmi:
kaikki on mahdollista jos oikein haluaa. Jos haluaa ajaa autoa Kehä
Ykkösellä, niin sitten on tehtävä tarvittavat uhraukset sen eteen.
Elämässä on vain ja ainoastaa kyse siitä, mitä sinä haluat. Ja nyt me
olimme siellä, missä me halusimme olla. If you can dream it, you can
do it!
Jatkuu...
mahtava seurata isäntäperheen lasten touhuilua aamiaspöydässä.
Aamiaspöydässä on syytä harrastaa muutakin kuin pelkästään
aamiaisen nauttimista. Siinä suunnitellaan ja spekuloidaan tulevaa
päivää, hymyillään ja nauretaan, käsketään ja komennetaan sekä
askarrellaan lauantaimakkaralla. Se oli kaunista :) Kaunis hetki.
Aamiaisen ja muun häsläyksen jälkeen oli aika jatkaa matkaa kohti
pääkaupunkia, Helsinkiä. Monella kuvitteellisella tunnilla myöhästynyt
lähtö oli erinomainen syy ajaa ylinopeutta. Pieni aamuruuhka kuitenki
verotti matkankäyntiä JKL - Tampere välillä, joten syystäkin
kuskina toiminut mieshenkilö meinasi hermostua.
Apua tähän tilanteeseen toi Tampereen jälkeen alkava moottoritie,
joka ei tuntenut minkäänlaisia rajoja. Aina Helsinkiin asti vievä tie
oli unelma ajaa. Lain tarjoama 120km/h ei luonnollisestikaan ollut
riiittävä, mutta positiivisenapuolena voidaan todeta, että korkean
rajoituksen takia emme rikkoneet lakia niin paljoa. En usko, että
näiden kosmistennopeuksien julkistaminen toisi kenellekään suurta
nautintoa, ja tokkopa kuski itsekään on aikuisten oikeasti ylpeä siitä,
että on ajanut kovaa ja korkealta.
Enivei, pian olimme sellaisessa paikassa, minkä voi korkeintaan
bongata A-luokan Hollywoodfilmistä. Nimittäin saavuimme KEHÄ
Ykköselle. Miettikääpä sitä. Vielä ei ollut huolta tullimaksuista ja/tai
ruuhkamaksusta, joita kuumeisesti pähkäillään pääkaupunkiseudulle.
Henkilökohtaisena mielipiteenä voin sanoa, että toivottavasti
ruuhkamaksut saadaan joskus toteutettua ja näin vähennettyä
Oulusta asti Helsingin keskustaan "luu ulkona" -cruisailemaan
tulleita autoja.
Siinä me joka tapauksessa olimme. Suut auki ja kuola valui. Jos joku
olisi joskus sanonut, että vielä joskus te pojat tulette ajamaan autoa
Kehä Ykkösellä, olisimme nauraneet tälle henkilölle päin naamaa.
Mutta kuten olen aikaisemminkin blogiteksteissäni tuonut ilmi:
kaikki on mahdollista jos oikein haluaa. Jos haluaa ajaa autoa Kehä
Ykkösellä, niin sitten on tehtävä tarvittavat uhraukset sen eteen.
Elämässä on vain ja ainoastaa kyse siitä, mitä sinä haluat. Ja nyt me
olimme siellä, missä me halusimme olla. If you can dream it, you can
do it!
Jatkuu...
maanantai 6. lokakuuta 2008
Road Trip # 2
No ni! Jengi on varmaan jo kuumeisesti miettinyt, että tässäkö tämä nyt sitten oli? Tähänkö kaikki loppu? Noh, ei todellakaan niin. Siihen mihin yksi asia loppuu, siitä toinen alkaa. Eli pääsin taas tien päälle. Tällä kertaa matkaaminen tapahtui tutussa ja turvallisessa Suomen maassa.
Matkaa en taittanut tälläkään kertaa yksin vaan seurassa oli mies monen huonon vitsin takana. Tämä todellinen pimeiden kuljetusten erikoismies haluaa pysyä nimettömänä mutta kerrottakoon sen verran, että vapaa-ajalla tämä mies harrastaa veneilyä, sellon soittoa sekä alkomaholia.
Autona toimi tällä kertaa Toyotan überluotettavan Corolla -sarjan lippulaiva: 1.3L Toyota Corolla, korkeaviritteisellä bensiinimoottorilla varustettu turbosportti kolmella polkimella ja viidellä vaihteella sekä lisävarusteena ostettu oikealle ja vasemmalla kääntyvä ohjauspyörä. Vm -90 olevan auton matkamittaristo kertoi autolla olevan takanaan n. 130 000 ajokilometriä, joten pelkoa auton mahdollisesta epäluotettavuudesta ei ollut syytä tuntea.
Matka alkoi perjantai iltapäivänä n. klo 1700 aina niin harmaasta Oulusta. Hiirosen Neste tarjosi menovettä alkutaipaleelle ja Kaakkurin Citymarket muunlaisia nesteitä tulevia iltoja varten. Illan hämärtyessä auto oli siis täynnä ruokaa, huumoria(huonoa), seikkailumieltä ja... kallista vapaa-aikaa.
Ensimmäisen määränpään, Jyväskylän, saavuttaminen oli huonosti suunnitellun reissun haastavin kohta - luonnollisesti. Kilpajuoksu aikaa ja pimeää vastaan oli armotonta ja kuskin pakonomainen tarve ohittaa vaarallisesti, vaarallisissa tilanteissa, vaaroista piittamaatta oli arvatenkin vaarallista. Suomen oma Bermudan kolmio eli Konginkangas oli koitua kohtaloksemme haamuohituskaistoineen ja valtavien paperirekkojen takia.
Vaikka muutama poliisiauto sattui vastaan Oulu - Jyväskylä välillä, ei jatkuva ylinopeuden ylläpitäminen tuottanut ongelmia onnelliselle ensimäisen auton omistajalle. Valitettavasti raskaan kaasujalan mukana harvoin tulee loistavaa suuntavaistoa. Niinpä Jyväskylän yhteyshenkilön löytäminen oli vaatia yhden ihmisen hengen. Onneksi meillä oli maapähkinävoita.
Omakotitalomaisessa yösijassa jouduimme jakamaan yhteisen pedin nimettömänä pysyvän mieshenkilön kanssa. Syy nimettömänä pysymiseen lienee miehen yölliset toilailut, joista me molemmat olemme edelleen hieman hämillämme. Kuitenkin minun asiallinen kehoitukseni "pysyppä vaan siellä omalla puolellasi" oli riittävä eikä voimakeinoja/pippurisuihketta tarvinnut käyttää.
Jatkuu..
Matkaa en taittanut tälläkään kertaa yksin vaan seurassa oli mies monen huonon vitsin takana. Tämä todellinen pimeiden kuljetusten erikoismies haluaa pysyä nimettömänä mutta kerrottakoon sen verran, että vapaa-ajalla tämä mies harrastaa veneilyä, sellon soittoa sekä alkomaholia.
Autona toimi tällä kertaa Toyotan überluotettavan Corolla -sarjan lippulaiva: 1.3L Toyota Corolla, korkeaviritteisellä bensiinimoottorilla varustettu turbosportti kolmella polkimella ja viidellä vaihteella sekä lisävarusteena ostettu oikealle ja vasemmalla kääntyvä ohjauspyörä. Vm -90 olevan auton matkamittaristo kertoi autolla olevan takanaan n. 130 000 ajokilometriä, joten pelkoa auton mahdollisesta epäluotettavuudesta ei ollut syytä tuntea.
Matka alkoi perjantai iltapäivänä n. klo 1700 aina niin harmaasta Oulusta. Hiirosen Neste tarjosi menovettä alkutaipaleelle ja Kaakkurin Citymarket muunlaisia nesteitä tulevia iltoja varten. Illan hämärtyessä auto oli siis täynnä ruokaa, huumoria(huonoa), seikkailumieltä ja... kallista vapaa-aikaa.
Ensimmäisen määränpään, Jyväskylän, saavuttaminen oli huonosti suunnitellun reissun haastavin kohta - luonnollisesti. Kilpajuoksu aikaa ja pimeää vastaan oli armotonta ja kuskin pakonomainen tarve ohittaa vaarallisesti, vaarallisissa tilanteissa, vaaroista piittamaatta oli arvatenkin vaarallista. Suomen oma Bermudan kolmio eli Konginkangas oli koitua kohtaloksemme haamuohituskaistoineen ja valtavien paperirekkojen takia.
Vaikka muutama poliisiauto sattui vastaan Oulu - Jyväskylä välillä, ei jatkuva ylinopeuden ylläpitäminen tuottanut ongelmia onnelliselle ensimäisen auton omistajalle. Valitettavasti raskaan kaasujalan mukana harvoin tulee loistavaa suuntavaistoa. Niinpä Jyväskylän yhteyshenkilön löytäminen oli vaatia yhden ihmisen hengen. Onneksi meillä oli maapähkinävoita.
Omakotitalomaisessa yösijassa jouduimme jakamaan yhteisen pedin nimettömänä pysyvän mieshenkilön kanssa. Syy nimettömänä pysymiseen lienee miehen yölliset toilailut, joista me molemmat olemme edelleen hieman hämillämme. Kuitenkin minun asiallinen kehoitukseni "pysyppä vaan siellä omalla puolellasi" oli riittävä eikä voimakeinoja/pippurisuihketta tarvinnut käyttää.
Jatkuu..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)