maanantai 6. tammikuuta 2014

Grand! Canyon!

Olihan se Grand! Pitkän tien ja tiheän metsän keskeltä avautui ihan yllättäen suuri ja mahtava kanjoni. Sen ympärille oli rakennettu kylä, joka tarjosi monenlaista aktiviteettia kanjoniin liittyen ja myös ilman mitään ihmeempää linkkiä. Paikalliset pikaruokaketjut olivat myös löytäneet tiensä kanjonin reunalle.


Uskomatonta mutta totta: USAssa on kylmin talvi moneen vuoteen. Se aiheuttaa meille pieniä haasteita tien päällä. Joten kanjonin ihmettelyn jälkeen ajoimme tuulenlailla seuraavaan kylään, joka kantoi nimeä Gallup. Paikka oli intiaanien ja meksikaanien kansoittama eikä siitä missään vaiheessa jäänyt epäilystä etteikö näin olisi ollut :)

Gallupissa teimme kovan päätöksen (Road Tripillä monesti pitää tehdä kovia päätöksiä) että yritämme ehtiä kovimpien pakkasten alta pois - ajamalla Floridaan. Sinne on melko paljon matkaa, mutta siellä on kelit kohillaan ja mahdollisuus nauttia vielä auringosta tammikuun keskellä on kertakaikkiaan liian houkutteleva.

Tänään saavuimme siis Albuquerqueen. Matkan aikana automme takaovi kunnosti itseään teknisella ongelmalla, joka sai aikaan sadan mailin verran hälytysääntä. Tästä voimaantuneena ajoimme heti saavuttuamme lähimpään Hertziin ja vaihdoimme alle Honda Civicin: Power of unwanted Dreams. Muutaman kilometrin jälkeen Hondan merkkivalot pamahtivat päälle ja näin ollen kävimme vielä kertaalleen vaihtamassa uuden ajoneuvon perseidemme alle: Ford Focus. Autojen auto. Nyt kelpaa ajaa - ei tuulenlailla - vaan tuulen päällä kohti aurinkoista Floridaa.

Toivotaan että kylmät ilmavirtaukset loppuvat jotta saadaan New Yorkista vierailunarvoinen paikka!

Ei kommentteja: