lauantai 4. tammikuuta 2014

Hollywood, LA - Las Vegas, NV

Vuosi sai arvoisensa päätöksen kun se vaihtui täälläpäin kymmentuntia myöhemmin kuin siellä. En tainut nähdä yhtään ilotulitusrakettia. Kuulin kyllä muutaman etäisen paukahduksen. En valanut tinoja, enkä syönyt nakkeja ja perunasalaattia. Humalassa olin kyllä, joten tärkeimmän osuuden hoidin kunnialla. Ehkä jopa enemmän kuin kunnialla ;)

Tammikuun 2. päivän aamuna matka jatkui reippaasti uuden matkaseuran turvin. Laivaston tunnusmerkit omaava raamikas herrasmies oli varustanut meidät yön pimeillä tunneilla upealla hopeanharmaalla amerikan raudalla! Sen turvin kiidimme pitkin Los Angelesin katuja aina Hollywoodin nurkille asti, jossa Walk of Fame piti meidät karatalla ja useat tulevat Rap-maailman kuuluisuudet jakoivat levyjään nimikirjoituksilla. Tarjolla oli myös monenlaista trippia sinne ja tänne mutta luotimme omaan suuntavaistoomme.

Kun olimme aikamme etsineet Hollywood -kylttiä, päätimme suunnata suoraan Las Vegasiin ilman upea kylttikuvaa, jolla olisi saanut kateelliseksi kenet tahansa. Valitettavasti kyltti katosi meiltä jossain vaiheessa... hyvin pian. Emme antaneet sen häiritä hyvin alkanutta päiväämme vaan nautimme tie numero 15 tarjoamasta kyydistä kohti Nevadaa.

Viva Las Vegas! Mitä voi sanoa Las Vegasista. En tiedä. Se on jotain, mikä pitää itse kokea. Voin vain sanoa, että melko varmasti kaksi yötä on aivan riittävä määrä Las Vegasin sisäistämiseen. Siinä ajassa ehtii varmasti hävitä tarpeeksi suuren määrän rahaa uhkapeleissä ja kaikki oleellinen tulee nähtyä ja koettua. Toki jos rahaa riittää.. on tarjolla paljon muutakin! Mutta ne on ne asiat, mitkä on nähtävä, koettava ja tunnettava aivan itse omin silmin ja kätösin :)

Tänään, 4.päivänä tammikuuta, ollaan saavuttu Arizonaan. Paikka tällä hetkellä perseen alla on Flagstaff niminen kaupunki, joka on väkiluvultaan n. Oulun kokoinen. Täällä siis melko pieni - mutta sitäkin tunnelmallisempi. Pyykit on pesty ja huomenna kaiken pitäisi olla valmista kun vastaan asettuu Grand f*cking Canyon!




Ei kommentteja: