Still standing

Jos tässä yrittäisi tehdä jonninlaista välitilinpäätöstä takana olevasta reissusta ja mahdollisesti spekuloida hieman tulevaa. Lienee sanomattakin selvää, että aivan kaikki ei ole suunnitelmien mukaan mennyt. Olen pyrkinyt tietoisesti silti pitämään yllä positiivista ajattelua. Se on ollut veitsen terällä tanssimista. 

Kaikki alkoi 18. marraskuuta, kun vihdoin ja viimein lentoalanihmiset pääsivät jonninlaiseen sopuun työehdoissaan. Pelkästään sen asian jännittäminen oli hermoja raastavaa. Olin lähdössä pitkälle reissulle, vai olinko? Mitä jos lento olisi peruttu? Kaikenlaisia ajatuksia pyöri mielessä ja koko reissu tuntu vain sumuiselle unelle. Ilalla seitsemän jälkeen Oulu jäi kuitenkin taakse ja matka alkoi.

Helsingissä lentokenttähotellini sijaitsi hieman kauempana lentokentästä kuin olin suunnitellut. Tämä johtuu siitä, että varasin hotellin kännipäissäni ja varasin väärän hotellin. Hyvä minä. Onneksi kyseinen hotelli tarjosi ilmaisen lentokenttäkuljetuksen molempiin suuntiin, niin tappio ei ollut ihan järkyttävä. En silti suosittele Pilotti hotellia kenellekään, oli tarkoitusperä mikä tahansa. 

Huonosti nukuttu yö, ja ahtaassa suihkuhuoneessa käymäni kamppailu suihkuverhon kanssa, oli erinomainen lähtökohta pitkälle lentomatkalle. Kone lähti ajoissa Helsingistä kohti Pariisia ja matkalla tarjoiltu sämpylä jäi elävästi mieleen, koska se oli niin hyvää! Hienoa, että cateringtyypivät olivat päässeet sopuun kiistoissaan. Ajattelin niin, ja olin omasta mielestäni vilpitön.  

Pariisin lentokentän ohjeistutkset oikeaan terminaaliin ja oikealle portille olivat mielestäni hyvin yksiselkoiset. Siitä huolimatta eräs suomalainen keski-ikäinen bisnes nainen, joka oli matkalla Hanoihin, oli asiaan hieman tyytymätön. Hän kertoikin oman mielipiteensä pienellä bussietapilla toiseen terminaaliin. Meitä oli bussissa neljä ihmistä, joista kaksi minun lisäki oli menossa Vietnamiin. Meille kaikille selvisi pian, että olimme kaikki lähteneet samalla lennolla Helsingistä. Suomalainen nainen ihmitteli myös, miksi hänellä ei ole boarding passia seuraavalle lennolle. Se oli minustakin hyvin mielenkiintoista ja kehotin häntä kääntymään jonkun virkailijan puoleen. Toinen Vietnamiin menijöistä oli jo ennenkin tässä blogissa mainittu Bao. Hänen kanssa vietin aikaa Starbuckissa chillaillen ja odottelimme jatkolentoa kohti Saigonia. 

Noin 12h lennosta selvittiin kunnialla. Ruoka oli hyvää ja pääsin jaloittelemaan useamman kerran. Vieressäni istui ranskalainen pariskunta, joka ei ilmeisestikään puhunut sanaakaan englantia. Varmaan ihan periaatteesta kuten heillä on tapana. Lennon aikana sai muuten jäätelöä ilmaiseksi niin paljon kuin napa veti! Jee :) 

Ensimäiset kulttuurishokin oireet iskivät heti Saigonin yllä. Väsyneenä pitkästä lennosta ja jännittäisestä lentokoneen ikkunasta näkyvät hökkelirakennukset, slummit, joita jatkui silmän kantamattomiin, olivat omiaan luomaan pelonsekaista tunnetta siitä, että mihin helvettiin olen oikein tullut?! En voi sanoin kuvata sitä tunetta, joka siinä vaiheessa valtasi kehoni. Se oli hyvin epämielyttävä. 

Koneen laskeudettua hyppäsin Baon kylkeen kiinni ja hän lupasikin viedä minut keskustaan taksilla. Se oli onnenkantamoinen, että niin kävi. Kun kuumuus iski koneen ulkopuolella kosteudellaan ja painavuudellaan, tunsin stressihormonien määrän nousen kohisten. Hiki virtasi valtoimenaan ja rinkka tuntui raskaammalta kuin koskaan. Virallisen taksin saaminen olisi voinut jäädä minulta haaveeksi, mutta oppaan kanssa se onnistui hyvin.

Taksimatkalla näin niitä samoja hökkeileitä, mitä olin jo lentokoneesta tarkastellut. Ne olivat likaisia ja kaikki oli niin ahdasta. Ihmisiä oli jokapuolella. Jalkakäytäviä ei ollut missään. Tunsin ahistuksen kasvavan ja oikeasti voin lähes pahoin, kun katsoin mihin olin tullut. Matka kesti kauan koska ruuhkat olivat mielettömät, vaikkakaan ei ollut vielä edes ruuhka-aika. Upeaa! :)

Hotellille päästiin ja tilasin heti vastaanotosta itselleni kylmän juoman. Olo oli heikohko. Huoneeni ei ollut heti valmis ja edessä oli pieni odottaminen ennen kuin voisin laskea ruhoni levolle. Bao päätti ottaa huoneen samasta hotellista, mikä nosti mielialaa huomattavasti. Tämän jälkeen meillä oli aikaa lähteä vaihtamaan valuuttaa paikalliseen. En ollut tehnyt sitä kotimaassa, koska näin suositeltiin tekemään. Minulla oli mukana dollareita, jotka olivat kuulemma käypää valuuttaa matkaoppaiden mukaan, mutta eivät sitä olleet todellisuudessa. Olin varautunut hankkimaan paikallista valuuttaa automaateista, mutta valuutan vaihtaminen paikallisessa kultakaupassa oli huomattavasti hämäräperäisempää hommaa. Tämän jälkeen suuntasimme paikallisen pikkumarketin kautta takaisin hotelille. Huoneeni oli valmis. Kävin suihkussa ja asetuin levolle. 

Väsymys, kuumuus ja siitä seuraava stressi aiheuttivat pieniä painajaisia. Näin heti unta, että saisin ensimmäisestä syömästäni ruuasta ruokamyrkytyksen :D 

En nukkunut kovin hyvin, enkä viittinyt pyöriä turhaan sängyssä. Niinpä suuntasin hotellin kattoterassille nauttimaan olutta. Siitä tuli mielettömän hyvä olo! Istuin siellä vaan ja ihmettelin. Olin vihdoin perillä. 

En ihan tarkkaan muista kävinkö kävelyllä ennen iltaa, mutta päätin illallistaa itseni seurassa hotellin kattoterassilla. Olin hyvin tietoinen siitä, että paikallinen ”muusi ja lihapullat” tottelee Vietnamissa nimeä ”Pho”. Joten sellaisen tilasin. Tarjoilija selitti minulle, miten kysyin nuudelisoppa tulee nauttia ja tietenkin esitin, että ymmärsin asian. Melkein ymmärsinkin. Kun olin viimeistelemässä ruokaani Bao popsahti paikalle ja tilasi saman annoksen. Hänen syödessään huomasin omat virheeni ja totesin äänettömästi, ettei se nyt ihan putkeen mennyt omalta kohdalta. Silti Pho oli mieleyttävä makukokemus. 

Muutaman oluen turvin, sekä paikallisen sadekuuron, siirryimme pöytään, jossa oli meidän lisäksi myös pari saksalaista tyärtä. Kun olimme vaihtaneet muutamia sanoja, päätimme ottaa taksin alle ja suunnata Saigonin yöhön. Karaokepaikan löytäminen oli kaikille muille ehdoton juttu. En ymmärtänyt sitä alkuunkaan. Onneksi se karaokepaikka, minne olimme menossa, oli täysi ja päädyimme mukavaan katutasojuottolaan. Siellä oli mielettävä tunnelma ja siellä oli kiva päihtyä. Joku ehdotti tanssimista, mutta suomalaisena kieltäydyin kohteliaasti. Minulla on ylpeyteni. 

Ilta loppui aikanaan ja löysimme tiemme takaisin hotelille. En oikeastaan tuntenut kovin suurta väsymystä. Olin varmaan niin väsynyt. Vaihdoin henkilötietoja saksalaisten kanssa ennen kuin sanoimme hyvät yöt.

Good Morning, Vietnam! Heräsin reippaana aamupalalle. Siellä oli tarjolla kaikenlaisia erikoisuuksia, mutta tyydyin pekoniin ja paahtoleipään sekä runsaaseen nesteytykseen. Sitten se iski. Jet Lag. Väsähdin totaalisesti ja oli pakko painalla takaisin nukkumaan. 

Edellistä seuranneet tapahtumat löytyvät tämän blogin teksteistä. En paneudu niihin sen enempää. Vietnam oli hieno maa ja ihmiset siellä käsittämättömän ystävällisiä ja reiluja. Suosittelen sitä jokaiselle itseäänkunnioittavalle matkaajalle. Kannattaa aloittaa reissu Hanoista ja päättää Saigoniin. Luulen, että niin siitä saa eniten irti. 

Kun saavuin Malesiaan olin viehättynyt sen suurista moottoriteistä ja yleisestä siisteydestä. Parin tunnin lentomatka oli tuonut minut aivan eri maailmaan. Lentokentältä oli n. tunnin ajomatka keskustaan, mutta se sujui kätevästi pimeällä taksilla. Ihan kohtuuhintaan jopa. Pääsin ongelmitta Guest Houseeni ja siitähän se riemu sitten repesi. Nimittäin takapuoli. 

Epäilen hyvin vahvati, että lentokoneessa tarjottu ruoka oli pilaantunutta. Se oli Malesialaista safkaa ja maku oli vähän semmonen omituinen, mutta oli pakko pistellä naamaan, kun mitään muutakaan ruokaa ei ollut tarjolla. Oli miten oli, paljon pelätty paskatauti tuli sitten vihdoin ja viimein. Siitä on nyt jo yli viikko aikaa, mutta henkinen toipuminen on yhä käynnissä. Sen jälkeen en ole paljon katukeittiöissä viihtynyt vaan olen tyytynyt kaupallisten ruokaketjujen tuotteiseen. Toivoen, että henkilökunta on sitoutunut noudattamaan nille asetettuja standardeja mitä tulee siisteyteen ja yleiseen hygieniaan. 

Aivan hukkaan reissu täällä ei ole kuitenkaan mennyt. Olen käynyt viidakkovaelluksella sademetsässä ja kaupunkivaelluksella, kun en meinannut enää löytää takaisin hotellille. Näköalatornissa ja kahviloissa on viihdytty ja lisäki elokuvakanava on tarjonnut ko. alan viihdettä. Olen oikeastaan saanut levätä kohtuullisen hyvin. Se on hyvä, sillä seuraavana vasten kasvoja iskee Bangkok!

Vaikka Saigon iski kovaa se ei kuulemma ole mitään Bangkokin rinnalla. Toki Saigoniin mennessä olin hyvin väsynyt, joten olen huomattavasti valmiimpi kohtaamaan Bangkokin kaaoksen :) Aionkin viettää viimeiset päivät Malesiassa levätän ja akkuja ladaten. Onneksi ruotin serkku saapuu Thaimaahan (hänellä on mukana lisää ripulilääkkeitä) niin on ainakin juttuseuraa. 

Odotan Thaimaalta aurinkoa, hiekkarantaa ja merta. Bungalowia ja omaa rauhaa. Rentoa völjäilyä ja kaljanhuurteisia iltoja. Mieletöntä rusketusta ja henkistä kasvua, tottakai. Uh, en malta odottaa :)

Ja Thaimaan jälkeen paras on vielä edessä! U S A! U S A!